Kuva: AOP

Tom Holland ja Zendaya avaavat vaiettua suhdettaan: "Se alkoi työtoveruutena ja johti enempään"

07.12.2021 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Pari vahvisti suhteensa lokakuussa 2021.

Spider-Man -elokuvasarjan kuvauksissa toisiinsa tutustuneet näyttelijät Tom Holland, 25, ja Zendaya, 25, pyrkivät varjelemaan yksityisyyttään tiukasti, mutta avaavat nyt suhdettaan ja muistelevat sen alkua. Ystävyys kehittyikin yllättäen enemmäksi.

- Se alkoi työtoveruutena ja johti enempään, Holland muistelee.

Hän kuvailee suhteen vahvuutena sitä, että pari ymmärtää toisiaan, koska on käynyt läpi paljon samanlaisia kokemuksia. Julkisuuteen nouseminen niin nuorena kuin he ovat, ei ole aina helppoa käsiteltävää.

- Kaksi ystävää, jotka alkoivat olemaan yhdessä. Kokemassa maailman yhdessä, käsittelemässä samoja ongelmia yhtä aikaa, Holland kertoo.

Myös Zendaya arvostaa juuri tukea, jota kaksikko pystyy tarjoamaan toisilleen.

- Luulen, että joskus vain täytyy olla se ihminen, jolle purkaudutaan. Joku, joka vain on siinä ja kuuntelee, Zendaya kuvailee.

- Se, että on olkapää, jota vasten itkeä on ollut valtava asia meille. Me todella olemme perhe, Holland jatkaa.

Uusin Hämähäkkimies-elokuva Spider-Man: No Way Home saa Suomen ensi-iltansa 15. joulukuuta 2021. Elokuvan trailerin voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Spider-Man-tähti puhuu ensimmäistä kertaa suhteestaan Zendayaan: "Yksityisyytemme on varastettu"

Lue myös: Spider-Man-tähti paljastaa yllättävät lähtöaikeensa: "En halua olla näyttelijä loppuelämääni"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat