Kuva: AOP

Kohussa ryvettynyt Armie Hammer nähdään tulevan leffansa trailerissa vain pikaisesti - "Leikkaajalla ollut hommaa"

25.12.2021 20:15 - Iiro Myllymäki

Armie Hammer nähdään Kuolema Niilillä -elokuvan trailerissa, mutta monen mielestä tarkoituksellisen pienessä roolissa.

Muun muassa väkivallasta ja raiskauksesta syytöksiä kohdannut näyttelijä Armie Hammer, 35, nähdään tuoreella Kuolema Niilillä -elokuvan trailerilla vain pikaisesti. Hammerilla on trailerissa pikainen repliikki, ja murhamysteerielokuvan traileri keskittyy selvästi enemmän muihin hahmoihin. Hammer on Varietyn mukaan yksi elokuvan miespääosaesittäjistä.

Metro-julkaisu kirjoittaa, että traileria on kommentoitu sosiaalisessa mediassa juuri tästä näkökulmasta.

”He eivät todellakaan halua katsojan tietävän, että Armie Hammer on tässä elokuvassa”, kommentoi yksi.

”Leikkaajalla on ollut paljon hommaa, jotta hän on saanut Armie Hammerin pois niin hyvin kuin suinkin”, kommentoi toinen.

”Sen huomaa niin selkeästi, että Armie Hammeria piilotellaan tässä trailerissa”, kuuluu yksi kommentti.

Uuden trailerin näet alta.

The Wrap kirjoittaa, että Hammer oli huomattavasti näkyvämmin esillä elokuvan ensimmäisessä trailerissa, joka julkaistiin elokuussa 2020 ennen kuin Hammerin syytökset olivat tulleet julki. Hammer ajautui kohun keskelle alkuvuodesta 2021, kun häneltä peräisin oleviksi väitetyt yksityisviestit lähtivät leviämään netissä. Niissä Hammeriksi väitetty mies kuvaili esimerkiksi raiskaus- ja kannibalismifantasioitaan. Tämän jälkeen Hammerin ex-tyttöystävä Courtney Vucekovich astui julkisuuteen ja kertoi, että Hammer oli ollut henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen heidän suhteensa aikana. Myöhemmin Effie-nimellä julkisuudessa esiintyvä nainen väitti, että Hammer raiskasi hänet vuonna 2017. Hammer on kiistänyt syytökset, joista on käynnistetty myös poliisitutkinta.

Disney on aiemmin kertonut, ettei sillä ollut aikeita poistaa Hammeria roolista. Kuvaukset olivat jo päättyneet siinä kohtaa, kun Hammerin kohtaamista syytöksistä alettiin uutisoida. Hammerin editoiminen pois elokuvasta olisi ollut Varietyn mukaan mahdotonta miehen merkittävän roolin vuoksi, eikä uusia kuvauksia olisi voitu järjestää koronapandemian takia. Syytösten julkitulon jälkeen Hammer on saanut lähtöpassit monista kaavailluista rooleistaan.

Kuolema Niilillä perustuu Agatha Christien samannimiseen kirjaan. Kenneth Branaghin ohjaaman elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa helmikuussa lukuisten viivästysten jälkeen.

Lue myös: Kannibalismikohu on tullut kalliiksi - Armie Hammer sai lähtöpassit taas yhdestä elokuvasta

Lue myös: Kohun keskelle joutunut Armie Hammer kirjautui hoitolaitokseen - työstää huume-, seksi- ja alkoholiongelmaansa

Lähteet: Metro, Variety, The Wrap

Kilpailut

Uusimmat