Kuva: AOP

Ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta on olemassa pidempi versio - mukana kirjoista tuttu hahmo

05.01.2022 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Harry Potter ja Viisasten kivi -elokuvan ensimmäinen versio oli pituudeltaan kolme tuntia.

Harry Potter -elokuvasarjan ensimmäinen osa, Harry Potter ja Viisasten kivi, julkaistiin vuonna 2001. Elokuvan ohjannut Chris Columbus, 63, paljasti The Wrap -julkaisun tuoreessa haastattelussa, että ensimmäisestä osasta on olemassa myös versio, joka on 30 minuuttia alkuperäistä pidempi.

- Ensimmäiselle testiyleisölle näytettiin kolme tuntia pitkä elokuva, mutta vanhempien mielestä se oli liian pitkä ja lapset olivat taas toista mieltä. Ajattelin, että lapsilla on huonompi keskittymiskyky, joten kyseessä on positiivinen asia, Columbus sanoi.

Lopulta elokuvaa leikattiin ja sen pituudeksi saatiin 2,5 tuntia. Columbuksen mukaan kohtauksissa olisi nähty muun muassa Harry Potter -kirjoista tuttu Riesu-hahmo, joka kummittelee ja tekee kepposia Tylypahkan velhokoulussa.

Columbus haluaisikin tarjota faneille elokuvasta pidemmän version, mutta tuotantoyhtiö Warner Bros. Pictures ei ole asiasta innostunut.

Harry Potter -elokuvasarja perustuu J. K. Rowlingin samannimiseen kirjasarjaan.

Lue myös: Harry Potter -ohjaaja paljastaa - yksi asia toi haasteita kuvauspäiville

Lue myös: Tiesitkö? Harry Potter -tähti Tom Feltonille kaavailtiin velhomaailmassa aluksi toista roolia

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat