Kuva: AOP

Bradley Cooper nähdään uransa ensimmäisessä alastonkohtauksessa - "Se oli aika rankkaa"

17.01.2022 22:15 - Iiro Myllymäki

Bradley Cooper riisuutuu pian Suomessa ensi-iltaan tulevassa Nightmare Alley -elokuvassa.

Näyttelijä-ohjaaja Bradley Cooper, 47, esittää pääroolia Guillermo del Toron ohjaamassa uudessa Nightmare Alley -elokuvassa. Cooper nähdään elokuvassa uransa ensimmäisessä alastonkohtauksessa, jonka tekemisestä mies on nyt kertonut KCRW-radiokanavan The Business -ohjelmassa.

Cooper kertoo The Hollywood Reporterin mukaan, että elokuva vaati sekä emotionaalisen että fyysisen alastomuuden. Cooper paljastaa koko kroppansa kohtauksessa, jossa hänen hahmonsa Stanton Carlisle on kylvyssä ja harrastaa seksiä Toni Colletten näyttelemän hahmon kanssa. Cooper kertoo haastattelussa lukeneensa käsikirjoitusta ja ajatelleensa, että alastomuus palvelee tarinaa.

- Se vain täytyy tehdä, Cooper kertoo ajatelleensa.

Cooper sanoo, että riisuutuminen kameralle oli hänelle iso juttu, sillä hän ei ole koskaan tehnyt vastaavaa.

- Muistan tuon päivän, kun olin alasti koko kuvausryhmän edessä kuusi tuntia. Se oli lisäksi Toni Colletten ensimmäinen kuvauspäivä. Se oli aika rankkaa, Cooper sanoo.

Mies lisää, että ei missään kohtaa pyrkinyt saamaan kohtausta pois elokuvasta, koska alastomuus ei ollut hänen mielestään perustelematonta.

Nightmare Alley -elokuvan trailerin pääset näkemään alta. Elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa joulukuussa, ja Suomessa elokuva tulee ensi-iltaan 28. tammikuuta.

Lue myös: Irina Shayk ja Bradley Cooper suhdehuhujen keskellä - edustivat samassa ensi-illassa

Lue myös: Bradley Cooper joutui hurjan tilanteen keskelle - eteen ilmestyi mies puukon kanssa

Lähde: The Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat