Kuva: AOP

Jamie Oliver palkkasi asiantuntijoita tarkistamaan reseptinsä, jotta kukaan ei pahoittaisi mieltään

24.01.2022 14:15 - Roy Kokkonen

Menneinä vuosina jotkin Jamie Oliverin reseptit ovat aiheuttaneet mielipahaa. Nykyisin hän käyttää asiantuntijoita välttääkseen kohut.

Julkkiskokki Jamie Oliver, 46, kertoo käyttävänsä asiantuntijoita, jotka tarkastavat hänen reseptinsä siltä varalta, että joku saattaisi loukkaantua. Oliver kertoo Sunday Times Culturen haastattelussa, ettei halua vahingossa tulla syytetyksi kulttuurisesta omimisesta.

Kulttuurisella omimisella tarkoitetaan yleensä toimintaa, jossa "etuoikeutetun" ryhmän jäsen käyttää jonkin toisen kulttuurin identiteettiin kuuluvia piirteitä omassa toiminnassaan. 

Brittikansanedustaja Dawn Butler syytti Oliveria kulttuurisesta omimisesta vuonna 2018, kun Oliver esitteli jerk-riisin reseptinsä. Hän ihmetteli Twitterissä, tiesikö Oliver ollenkaan mitä jamaikalainen jerk on. Jerk-maustamista käytetään yleensä kanaruoissa, eikä sitä ollut juurikaan käytetty riisin maustamiseen ennen Oliverin reseptiä.

Jo aiemmin Oliverin versio länsiafrikkalaisesta jollof-riisistä herätti kohua vuonna 2014.

Nyt Oliver on päättänyt välttyä tulevilta kohuilta, jonka takia hänellä on "joukko kulttuurisen omimisen asiantuntijoita", jotka varmistavat, ettei virheitä tule.

- Ensireaktio on olla puolusteleva ja kysyä, herran tähden, miksi. Mutta sitten sitä ajattelee, että no, emme halua loukata ketään, Oliver perustelee asiaa.

Lue myös: Mausteniksi, jolla vähennät myös ruokahävikkiä - sopii sinulle, joka rakastat chiliä

Lähteet: The Times, BBC

Kilpailut

Uusimmat