Kuva: AOP

Netflixin "nimihirviö" julkaistiin - sarjaa tähdittää Kristen Bell

30.01.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sarjan tunnelmaa sekä Bellin näyttelemistä on kehuttu katsojien toimesta.

Netflixin uusi trillerisarja The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window on nyt julkaistu. 

Sarja kertoo Kristen Bellin esittämästä Annasta, jonka jokainen päivä on samanlainen. Hän nauttii viiniä ja tuijottaa ikkunasta. Lopulta erään komean naapurin ansiosta hän saa elämäänsä uutta virtaa, mutta sitten tapahtuukin jotain hyvin karmeaa.

Kun sarjasta tiedotettiin ensimmäisen kerran, herätti sen pitkä nimi keskustelua.

"Miettikää tilanne, kun yrität kertoa ystävällesi, mitä olet katsomassa..." pohti eräs YouTubessa.

"Aikamoinen nimihirviö", sanoi toinen. 

Sarjaa katsoneet ovat jo kehuneet muun muassa tunnelmaa sekä Bellin näyttelijätyötä.

"Bell on huikea näyttelijä ja ainakin tähän mennessä olen pitänyt näkemästäni", eräs katsoja kertoo YouTubessa. 

Bellin lisäksi sarjassa näyttelevät muun mussa Michael Ealy sekä Tom Riley

Jos video ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Netflix-sarjan erikoinen nimi hämmentää - 'Kun yrität kertoa ystävillesi, mitä olet katsomassa...'

Lue myös: Uusi korealainen sci-fi-seikkailu julkaistaan pian Netflixissä - kielletty alle 16-vuotiailta

Lue myös: Netflix julkaisee rikossarjan, josta puuttuu juoni - mukana monia tuttuja supertähtiä

Lähde: Netflix, YouTube

Kilpailut

Uusimmat