Kuva: AOP

Rob Halford jakoi kuvan hylsystä, joka sisältää Lemmy Kilmisterin tuhkaa

01.02.2022 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kuvassa nähdään myös Ronnie James Dion sormus.

Motörheadin taru loppui joulukuussa 2015, kun yhtyeen johtohahmo Lemmy Kilmister menehtyi 70-vuotiaana. Kilmister oli toivonut ennen kuolemaansa, että hänen tuhkansa päätyisivät luotien hylsyihin ja sitä kautta läheisimmille ystäville.

Yksi hylsyn saanneista oli Judas Priest -laulaja Rob Halford, 70. Nyt Halford on julkaissut Instagram-sivullaan kuvan kyseisestä esineestä. Lemmyn tuhkien vieressä taas nähdään sormus, joka on alun perin koristanut Ronnie James Dion sormea. Halford on saanut sormuksen Dion managerivaimolta Wendy Diolta.

Viime vuoden lopulla Halford kertoi Speedfreaks-radio-ohjelman haastattelussa, kuinka Kilmisterin tuhkat päätyivät myös hänelle.

- Kun Lemmy menehtyi, sain tilaisuuden puhua hänen hautajaisissaan. Se oli hyvin kaunis tilaisuus, jossa muusikot ympäri maailmaa saivat kertoa Lemmyn upeasta elämästä. Ei mennyt kauaa, kun sain lopulta yhteydenoton Lemmyn managerilta, ja he lähettivät minulle luodin, jossa on Lemmyn tuhkaa, Halford sanoi.

- Pakko sanoa, että se on äärimmäisen voimakasta, kuinka pienellä läheisellä piirillä on kaulassaan koru, jossa on Lemmyn tuhkaa, ja he pitävät sitä lähellä sydäntään. On maagista, että minulla on kaunis pala Lemmyn fyysistä olemusta kotonani, mies jatkoi.

Näet Halfordin julkaisun alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Judas Priestin Rob Halford sai osansa Lemmy Kilmisterin tuhkista - "Äärimmäisen voimakasta"

Lue myös: Judas Priest -laulaja Rob Halford paljasti sairastaneensa syöpää

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat