Kaikki artikkelit
Kuvassa nähdään myös Ronnie James Dion sormus.
Viihde
noin vuosi sitten
Ronnie James Dio ehti työskennellä kolmen eri muusikon kanssa uuden materiaalin parissa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Legendaarinen laulaja Ronnie James Dio menehtyi vuonna 2010.
Musiikki
noin vuosi sitten
Iommi on kuullut Hietalan laulaman version Neon Knights -kappaleesta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Vinny Appice muistetaan muun muassa Black Sabbathin ja Dion rumpalina.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Kyseinen äänitallenne on nauhoitettu Heaven and Hell -albumin tekoprosessin aikana.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Heaven And Hell olisi julkaissut uutta musiikkia, jos Dio ei olisi menehtynyt, sanoo Iommi.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Vinnie Appice soitti pitkään Dion kanssa.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Miehen toinen suosikki, Ronnie James Dio, menehtyi vuonna 2010.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Iommi myös puhui Ronnie James Diosta.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Ronnie James Dio menehtyi vuonna 2010.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Owens on mukana kiertueella esittämässä Dion kappaleita.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Ronnie James Dio menehtyi toukokuussa 2010.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Halestorm-laulaja puolustaa Ronnie James Dio -hologrammia: "Esittelee musiikin uudelle sukupolvelle"
Dio-hologrammin piti esiintyä vuosi sitten myös Suomessa
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Legendaarisen laulajan hologrammi nähtiin ensimmäisen kerran Wacken-festivaaleilla vuonna 2016.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Mukana on muun muassa kitaroita.
Viihde
yli 4 vuotta sitten