Kuva: AOP

Fight Clubin alkuperäinen loppuratkaisu palautettiin Kiinassa sensuurikohun jälkeen

07.02.2022 22:15 - Iiro Myllymäki

Hittielokuvan loppuratkaisu muutettiin aiemmin täysin kiinalaisessa Tencent Video -striimauspalvelussa.

Kiinalainen striimauspalvelu Tencent Video on palauttanut Fight Club -elokuvan alkuperäisen loppuratkaisun sen jälkeen, kun sensuroinnista nousi kohu tammikuussa. Muun muassa BBC kertoo, että vuoden 1999 elokuvan loppuratkaisu nähdään palvelussa nyt lähes alkuperäisessä muodossaan. Ainoastaan alastomuutta sisältävät kohdat on leikattu pois.

David Fincherin ohjaaman elokuvan alkuperäisessä loppuratkaisussa nähdään, miten elokuvan kertoja (Edward Norton) tappaa kuvitteellisen alter egonsa Tyler Durdenin (Brad Pitt) ja lopulta katsoo, miten pommit tuhoavat rakennuksia ympärillään hänen pyrkiessään luomaan uutta yhteiskuntajärjestystä. Kiinalaisessa striimattavassa versiossa tämän lopun sijasta nähtiin teksti, jossa korostetaan viranomaisten voimaa. Tekstissä kerrottiin, että Tylerilta saadun vihjeen avulla poliisit onnistuivat estämään kertojan tuhoisat suunnitelmat ja pidättivät rikolliset. Tylerin puolestaan kerrottiin tekstissä päätyneen mielisairaalaan.

Kiinalaista sensuuria ihmeteltiin laajasti sosiaalisessa mediassa, ja muun muassa ihmisoikeusaktivistit ja kiinalaiset katsojat kritisoivat sensuuria.

Brad Pitt (vas.) ja Edward Norton tähdittävät Fight Club -elokuvaa. (kuva: AOP)

BBC kirjoittaa, että Kiinassa sensuroidaan herkästi viihdesisältöjä, jotka voidaan tulkita poliittisesti tai kulttuurillisesti arkaluonteisiksi. Aiemmin sensuurin kouriin joutui muun muassa Frendit-ohjelman paluujakso, josta Kiinan markkinoilla poistettiin muun muassa Lady Gagan vierailu. Syyksi on arveltu sitä, että Gaga on tavannut tiibetinbuddhalaisten hengellisen johtajan dalai-laman, jota Kiina pitää vaarallisena separatistina.

Lue myös: Kiina sensuroi Fight Clubin ja muutti elokuvan lopun täysin - "Supermahtavaa", sanoo tarinan luoja

Lue myös: Netflix sensuroi puolialastomat naiset suosikkielokuvasta - katsojat ärähtivät ja saivat haluamansa

Lähteet: BBC, Independent

Kilpailut

Uusimmat