Kaikki artikkelit

Jason Derulon Instagram joutui sensuurin kohteeeksi.
The Nude Blogger -tilin pyrkimyksenä on vähentää alastomien kehojen seksualisointia.
Uuden videokameran tv-mainos oli liikaa suurille tv-kanaville.
Trina Cary sai viikon käyttökiellon Facebookilta alastonkuvansa takia ja päätti reagoida isoilla alastonkuvauksilla.
Synnytyksestä otettu realistinen valokuva oli liikaa Instagramissa. Mitä mieltä sinä olet sensuurista?
Hashtagit, eli avainsanat, ovat Instagramin sielu. Kuvanjakopalvelu on kuitenkin alkanut sensuroimaan vähemmistöryhmien hashtageja.
Itse ilkimys 2 -elokuvasta on tehty sensuroitu versio, joka leviää netissä.
Lapset rakastavat piirroselokuvia, mutta joskus niihin lipsahtaa tahallaan tai vahingossa sellaisia kaksimielisyyksiä, mitkä vain aikuinen voi ymmärtää.
Tiukasta sensuuristaan tunnettu Kiina on poistanut Lady Gagan pannasta.
30 Seconds To Mars -yhtyeen laulaja Jared Leto kirjoittaa blogissaan bändinsä Hurricane-videon saamasta tuomiosta.
Kanadalainen L.A. Zombie ei saanut esityslupaa Australiassa. Viranomaiset kuvailivat pätkää "Homozombiepornoksi".
Vaikka Raptorin biisit ovat tunnettuja härskeistä sanoituksistaan, joskus rap-koplankin on ollut pakko sensuroida itseään.