Kuva: AOP

Lily Jamesin muodonmuutos Pamela Andersoniksi ei ollut pelkkää pintaa - paljastaa intensiiviset metodinsa

14.02.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Pam & Tommy -sarjan tähti pysyi roolissaan myös kuvausten ulkopuolella, jopa puhuessaan perheelleen.

Lily James, 32, näyttelee Baywatch-tähti Pamela Andersonia Disney+-palvelussa esitettävässä Pam & Tommy -sarjassa. Sarjassa kuvataan Andersonin ja rumpali Tommy Leen suhdetta 1990-luvun puolivälissä ja parin kuvaaman seksivideon varastamista ja vuotamista julkisuuteen.

Sekä Lily James että Tommy Leetä näyttelevä Sebastian Stan, 39, näyttävät erehdyttävästi esittämiltään tosielämän hahmoilta. James on kertonut, että hänen fyysinen muuntautumisensa Pamela Andersoniksi vei jopa neljä tuntia päivittäin. Muodonmuutoksen tekivät muun muassa peruukki, feikkitatuoinnit, tekorusketus, kasvoproteesit ja realistiset tekorinnat. James valmistautui rooliinsa myös treenaamalla tiiviisti personal trainerin avustuksella neljä kuukautta ennen kuvauksia, ja treenit jatkuivat myös kuvausten aikana.

Sebastian Stan ja Lily James roolihahmoissaan kahdeksanosaisessa Pam & Tommy -minisarjassa (kuva: AOP)

Lily Jamesin muodonmuutos meni myös pintaa syvemmälle. James paljastaa Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa pysyneensä roolihahmossaan myös kuvausten ulkopuolella.

- Puhuin FaceTime-puheluita perheeni kanssa Pamelana. Puhuin heille Pamelana, James sanoo.

Tommy Leen näyttelijä Sebastian Stan vahvistaa Rolling Stonen haastattelussa, että James oli äärimmäisen omistautunut roolilleen.

- Aina kun hän puhui minulle, hän puhui kuin Pamela. Tapasin oikean Lilyn vasta kuvausten jälkeen, Stan sanoo.

Lily James (kuva: AOP)

Brittiläinen James on kertonut harjoitelleensa liki puoli vuotta kanadalaisyhdysvaltalaisen Andersonin aksenttia. Lisäksi hän käytti paljon aikaa opetellen Andersonin maneereja ja luki tämän haastatteluja, kirjoja ja runoja. Intensiivinen valmistautuminen kannatti, sillä James on saanut paljon kehuja roolisuorituksestaan ja siitä, miten tarkasti hän on kopioinut Andersonin eleet ja puhetyylin.

Sarjan pääkaksikko kiinnitti huomiota myös äänenkäyttöön. Stan kertoo, että heillä molemmilla oli tapana huutaa tyynyyn saadakseen tarvittavaa raspia ääniinsä.

Pam & Tommy -sarjan trailerin voit katsoa alta. Minisarjasta tulee uusi jakso maksulliseen Disney+-palveluun joka keskiviikko.

Lue myös: Pamela Anderson -rooli oli Lily Jamesille vapauttava kokemus - maskeeraus kesti päivittäin tunteja

Lue myös: Lily James on kuin ilmetty Pamela Anderson - juuri julkaistut kuvat saivat fanit hämmentymään

Lue myös: Pam & Tommy -sarjan tähti katsoi kuuluisan seksivideon valmistautuessaan roolisuoritukseensa

Lähteet: Daily Mail, Harper's Bazaar

Kilpailut

Uusimmat