Kuva: AOP

Lily James on kuin ilmetty Pamela Anderson - juuri julkaistut kuvat saivat fanit hämmentymään

10.05.2021 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Ensimmäisten kuvien tullessa julki vastaanotto oli täysin erilainen kuin nyt.

Näyttelijä Lily James, 32, nähdään Pamela Andersonin, 53, saappaissa Hulun tulevassa tv-sarjassa Pam & Tommy. Viime viikolla kulisseista julkaistiin muutamia ensimmäisiä kuvia, joissa nähtiin James ensimmäisen kerran Andersonin roolissa. Näky ei vakuuttanut.

”Lily James esittämässä Pamela Andersonia oli kamala roolitusvalinta, enkä peräänny mielipiteestäni”, kirjoitti eräs Twitter-käyttäjä.

”Ei millään pahalla, mutta en pysty näkemään Lilya Pamela Andersonina”, jatkoi sen sijaan toinen.

Monen mielipide on kuitenkin saattanut muuttua, sillä juuri julkaistujen kuvien perusteella James muistuttaa roolissaan hämmentävän paljon Andersonia. Hulun Instagram-päivitys on kerännyt hurjan määrän tykkäyksiä sekä kommentteja, joissa moni kertoo rehellisesti, ei ole tunnistaa Jamesia kuvista. 

"Apua, onko hän todella Lily James?"

"Ettei tässä nyt vain olisi Pamela itse?"

"Olen järkyttynyt. Eihän tässä voi olla Lily."

"Mitä ihmettä! Lily näyttää aivan Pamelalta."

"Muodonmuutos on uskomaton."

Mitä mieltä sinä olet, samaa näköä vai ei? Julkaisun pääset katsomaan alta. Jos se ei näy, löydät sen myös täältä

Lue myös: Pamela Anderson meni naimisiin henkivartijansa kanssa - 'Hän rakastaa minua oikeasti'

Lue myös: Pamela Anderson jättää sosiaalisen median, jota kuvailee "ajan tuhlaamiseksi"

Lähde: Cosmopolitan

Uusimmat