Kuva: AOP

Nick Cannon haikailee ex-vaimonsa Mariah Careyn perään, vaikka onkin saamassa lapsen toisen naisen kanssa

16.02.2022 23:15 - Iiro Myllymäki

Nick Cannon kuvailee Alone-kappaleessaan, miten haluaa Careyn takaisin.

Näyttelijänä, juontajana ja räppärinä tunnettu Nick Cannon, 41, on julkaissut uuden kappaleen, jossa hän purkaa rehellisesti tunteitaan ex-kumppaniaan Mariah Careyta kohtaan. Alone-nimisessä kappaleessa käytetään samplena Careyn Love Takes Time -kappaletta.

Kappaleen sanoista voi päätellä, että Cannon haluaisi saada Careyn takaisin, mutta tiedostaa tämän jo menneen eteenpäin. Pari oli naimisissa vuosina 2008-2014, ja he saivat kaksoset vuonna 2011.

Metro-julkaisu kirjoittaa, että Cannon on kuvaillut Alone-kappalettaan lehdistötiedotteessa oodiksi Careylle. Tiedotteessa Cannon tunnustaa, että kappale kertoo hänen tuntemuksistaan Careysta ja parin erosta.

”Minulla on pelkkää rakkautta sinua kohtaan, mutta aion pysyä poissa / […] Tiedän, että sinulla on mies ja on jo liian myöhäistä”, kuuluu katkelma kappaleen lyriikoista vapaasti suomennettuna.

"Niin paljon kuin haluankin sinut takaisin, sinun on varmaan parempi olla siellä, missä oletkin", Cannon myös laulaa.

Cannon myös kuvailee kaipaavansa parin yhteistä aikaa ja myöntää tuntevansa olonsa yksinäiseksi. Carey on ollut parisuhteessa tanssijansa Brian Tanakan kanssa vuodesta 2016. Alone-kappaleen pääset kuuntelemaan alta. Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Nick Cannon on ollut otsikoissa lastenhankintansa vuoksi. Mies vahvisti hiljattain, että on saamassa kahdeksannen lapsensa. Lapsen äiti on kiinteistönvälittäjä Bre Tiesi. Kaksikko ei ole julkisesti kommentoinut suhteensa tilaa, mutta he ovat kertoneet olevansa innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä. ET Onlinen haastatteleman lähteen mukaan kaksikon välinen suhde on lähtenyt ystävyydestä.

- Nick ja Bre ovat olleet läheisiä ystäviä jonkin aikaa. He ovat myös työskennelleet yhdessä, ja tuntevat toisensa todella hyvin. Heidän suhteensa on vakaalla pohjalla, ja Bre on innoissaan lapsen saamisesta Nickin kanssa, lähde kertoi tammikuun lopussa.

Cannon sai alle vuoden sisään neljä lasta kolmen eri naisen kanssa. Joulukuussa Cannon kertoi surullisen uutisen, että hänen ja Alyssa Scottin Zen-poika oli kuollut aivokasvaimeen vain viiden kuukauden ikäisenä.

Lue myös: Nick Cannon saamassa kahdeksannen lapsensa? Kuvat vauvakutsuilta polkaisivat huhumyllyn käyntiin

Lue myös: Nopeaan tahtiin lapsia saanut Nick Cannon puolustautuu: "Täällä eletään vain kerran!"

Lähteet: Metro, ET Online

Kilpailut

Uusimmat