Kuva: AOP

Nick Cannonin vauva kuoli viiden kuukauden ikäisenä - oli räppärin neljäs tänä vuonna syntynyt lapsi

08.12.2021 13:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Nick Cannonin nuorin lapsi menehtyi aivokasvaimeen.

Räppäri-näyttelijä Nick Cannon, 41, kertoo poikansa Zenin kuolleen aivokasvaimeen. Zen oli menehtyessään vain viiden kuukauden ikäinen. 

Cannon kertoi asiasta ohjelmassaan The Nick Cannon Show. Kesällä syntynyt Zen oli hänen seitsemäs ja nuorin lapsensa.

Pojan äiti Alyssa Scott oli huomannut pojan kärsivän hengitysvaikeuksista parin kuukauden ikäisenä. Tutkimuksissa Zeniltä löydettiin kasvain, jota ei kuitenkaan onnistuttu poistamaan leikkauksessa. Kasvain oli alkanut kasvaa nopeasti marraskuussa ja samalla pojan vointi huononi.

Kyynelsilmäinen Cannon kertoi menneensä Zenin kanssa rannalle sunnuntaina. Pian sen jälkeen poika menehtyi.

Cannon tunnetaan muun muassa Masked SInger -ohjelman juontajana. Viime aikoina hän on ollut tiivisti otsikoissa lastensa takia - tänä vuonna hän on saanut neljä lasta eri naisten kanssa.

Alyssa Scottin kanssa saadun Zenin lisäksi Cannon sai ex-tyttöystävänsä Brittany Bellin kanssa 11 kuukautta vanhan Powerfulin alkuvuodesta. Bellin kanssa hänellä on ennestään nelivuotias Golden. Viisi kuukautta sitten syntyivät myös kaksoset Zillion ja Zion ex-tyttöystävä Abby De La Rosan kanssa.

Lisäksi hänellä on kaksoset Mariah Careyn kanssa, Morocco ja Monroe. Cannon ja Carey erosivat vuonna 2015.

Cannon puolusti tiivistä tahtia radio-ohjelmassa aiemmin tänä vuonna. Hänen mukaansa raskaudet olivat suunniteltuja.

- Teen näitä lapsia tarkoituksella! Kukaan heistä ei ole ollut vahinko, hän sanoi.

Lue myös: Näyttelijä Nick Cannon saamassa jo neljännen lapsen tälle vuodelle - somessa hämmästellään tahtia

Lue myös: Nopeaan tahtiin lapsia saanut Nick Cannon puolustautuu: "Täällä eletään vain kerran!"

Kilpailut

Uusimmat