Kuva: Shutterstock

Venäläiset olivat suosittuja pahiksia 80-luvun elokuvissa - palaako kyseinen trendi sodan myötä?

22.03.2022 11:15 - Riia Frost

Asiantuntijat ovat huolissaan venäläisten syrjimisen yleistyvän elokuvapuolelle.

Ukrainan sodalla pelätään olevan vaikutusta ihmisten suhtautumiseen venäläisiä kohtaan sekä nykypäivänä että tulevaisuudessa. Nyt asiantuntijat pohtivat, tuleeko 1980-luvun elokuvissa nähdyt venäläiset pahishahmot takaisin sekä Yhdysvaltojen - että maailman populaarikulttuuriin. Jotta tätä voidaan arvioida, on hyvä kurkistaa kyseisen aikakauden elokuvatarjontaan.

CNN-julkaisun mukaan 1980-luvun Amerikan populaarikulttuuriin saattoi vaikuttaa meneillään oleva kylmä sota, jossa Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat osallisina.

Joidenkin elokuvien juonet alkoivat vaihdella perinteisistä vakoojaelokuvista teemoihin, joissa venäläiset hyökkäsivät Yhdysvaltoihin. Jotkut ohjaajat jopa keskittyivät ydintuhon uhan teemaan, jossa vahvana vihollisena oli Venäjä. Yksi hyvä esimerkki tästä on Red Dawn -elokuva, jossa teini-ikäiset puolustavat kotimaataan venäläisten ja kuubalaisten aloittaessa kolmannen maailmansodan. Kyseistä elokuvaa tähdittivät muun muassa näyttelijät Patrick Swayze ja Charlie Sheen. Yksi 1980-luvun tunnetuimmista venäläispahiksista on kuitenkin Rocky IV -elokuvasta tuttu Ivan Drago, jota näytteli ruotsalainen Dolph Lundgren.

Elokuvatuottaja Emma Piper-Burket kuvaili vuonna 2017 Rogerebert.com-sivustolla julkaistussa artikkelissaan tuon ajan Hollywoodia seuraavasti.

”Poliittisesta ilmapiiristä huolimatta, monissa 80-luvun elokuvissa venäläiset ja amerikkalaiset tekivät yhteistyötä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Hollywood kuitenkin nopeasti jatkoi  venäläisten "pahismaineen" ylläpitämistä”, Piper-Burket kirjoitti.

Sodan vaikutukset eivät välttämättä näy heti

(kuva: Shutterstock)

Vaikka viimeaikaiset tv-sarjat, kuten The Americans ja Homeland, ovat luoneet vivahteikkaampaa näkemystä venäläisistä, pelko kyseisen kansanryhmän pahismaineen trendin paluusta on suuri. Television apulaisprofessori ja kylmän sodan aikaisen Amerikan kulttuurin asiantuntija Michael Kackman toivoo, etteivät yksittäisten venäläisten tarinat katoaisi nykyisen maailmantilanteen vuoksi.

- Tilannetta hankaloittaa se, että amerikkalaisessa populaarikulttuurissa venäläiset ovat kuvitteellisia ihmisiä, tai ainakin olivat kylmän sodan aikana. Jos tavoitteena on parempi ymmärrys venäläisiä kohtaan, on hyvä olla empaattinen ja muistaa, että Venäjä ei ole vain Putin, Kackman korostaa.

Kackmanin mielestä on vaikeaa tällä hetkellä arvioida, mihin viimeaikaiset Ukrainan tapahtumat tulevat johtamaan niin elokuvamaailmassa kuin tosielämässäkin. Asiantuntijan mukaan kokonaisuuden voi nähdä vasta vuosien päästä.

- Maailma on monimutkainen ja niin olemme me ihmisetkin, Kackman toteaa lopuksi.

Lue myös: Yle: Sodan vaikutukset voivat pian näkyä lautasellasi - yllättäen ei pelkästään negatiivinen asia

Lue myös: Stingin esitys vanhasta kappaleesta on kylmäävän ajankohtainen: "Omistettu rohkeille ukrainalaisille"

Lähteet: CNN, Historianet 

Kilpailut

Uusimmat