Kuva: AOP

Netflix julkaisee maailmanlaajuisesti ensimmäisen suomalaissarjan - uutuussarjaa kuvataan parhaillaan

04.05.2022 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sarja on myös ensimmäinen suomenkielinen maailmanlaajuisessa Netflixissä.

Netflix julkaisee ensimmäisen suomalaisen tv-sarjansa. Dance Brothers -sarja tullaan julkaisemaan Netflixissä maailmanlaajuisesti ja se on myös ensimmäinen suomenkielinen sarja kansainvälisessä Netflixissä.

Sarjaa kuvataan parhaillaan Helsingissä ja sen pääosia tulevat esittämään Roderick Kabanga ja Samuel Kujala, 27. 

Sarja kertoo Kabangan ja Kujalan esittämistä veljeksistä, Ronista ja Sakarista, jotka kamppailevat elättääkseen itsensä ammattitanssijoina. Paineiden keskellä veljekset keksivät perustaa oman erityislaatuisen klubinsa, jonka pyörittäminen nostaa heidät kuuluisuuteen, mutta myös asettaa veljessuhteen ja kaiken muunkin koetukselle.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa Cristal Snow sekä Sofa-yhtyeestä tunnettu muusikko ja näyttelijä Fanni Noroila.

Kyseessä on Netflixin ja Ylen yhteistuotanto, joka tulee myöhemmin katsottavaksi myös Ylelle. Sarja julkaistaan vuonna 2023, mutta tarkka päivämäärä ei ole vielä selvillä.

Lue myös: Käytätkö jonkun toisen Netflix-tunnuksia? Luvassa voi pian olla lisämaksuja

Lue myös: Netflix-tilauksen saattaa pian saada halvemmalla - hinnan ehto ei kuitenkaan välttämättä miellytä

Lue myös: Arvostelu: Tytöt tytöt tytöt on niin lumoava uutuuselokuva, että se on pakko nähdä itse

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat