Kuva: AOP

Rihanna ja Asap Rocky ovat saaneet lapsen - "Rihanna voi hyvin"

20.05.2022 08:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Pariskunta paljasti tammikuussa odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Pop-tähti Rihanna, 34, on saanut puolisonsa, rap-artisti Asap Rockyn, 33, kanssa ensimmäisen yhteisen lapsensa.

People-julkaisun saamien tietojen mukaan pariskunta on tällä hetkellä kotonaan Los Angelesissa yhdessä uuden tulokkaansa kanssa.

- Rihanna voi hyvin. He ovat molemmat todella innoissaan vanhemmuudestaan. Rihanna on jo nyt loistava äiti, lähde kertoo julkaisulle.

Rihanna ja Rocky paljastivat raskauden julkisuuteen tammikuussa, jolloin pariskunta kuvattiin New Yorkissa Rihannan ollessa ilmiselvästi raskaana. Hieman tämän jälkeen pop-tähti vahvisti asian julkaisemalla Instagram-tilillään kuvan raskausvatsastaan.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Pop-tähti on noussut tämän tästä otsikoihin näyttävästä raskaustyylistään. Artisti ei halunnut peitellä raskausvatsaansa, vaan antoi sen näkyä. Hän pohtikin aiemmin muotijulkaisu Voguen haastattelussa, miksi raskautta pitäisi piilotella.

- Toivon, että käsitykset siitä, millainen pukeutuminen on säädyllistä raskaana oleville naisille, muuttuisivat, hän pohti tuolloin.

Lue myös: Rihanna odottaa puolisonsa kanssa esikoistaan - haluaa suurperheen

Lue myös: Met-gaala muisti esikoistaan odottavaa muoti-ikonia näyttävästi - Rihanna ikuistettiin patsaaksi

Lue myös: Kim Kardashian ylistää Rihannan tyyliä - pop-tähden raskauslook nousee otsikoihin yhä uudestaan

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat