Kuva: AOP

True Detective -sarjan neljännellä kaudella nähdään supertähti - Jodie Foster liittyy etsivien joukkoon

27.05.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Oscar-voittaja nähdään jännityssarjan pääosassa. Uuden tuotantokauden julkaisupäivästä ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

Oscar-palkittu näyttelijä Jodie Foster, 59, liittyy True Detective -sarjan näyttelijäkaartiin.

Tuleva tuotantokausi kantaa nimeä True Detective: North Country. Uusi kausi kertoo kuudesta miehestä, jotka työskentelevät tutkimuslaitoksella Alaskan hyytävissä olosuhteissa.

- Etsivät Liz Danvers ja Evangeline Navarro joutuvat mysteeriä ratkaistessaan tutustumaan myös sisimpänsä pimeämpiin puoliin. Heidän on myös sukellettava ikijään alle haudattuihin tosiasioihin, HBO:lta kerrotaan.

Foster tullaan näkemään Danversin roolissa, mutta Navarron osan esittäjää ei ole vielä valittu.

Issa Lopez, joka on yksi sarjan käsikirjoittajista, iloitsi Fosterin liittymisestä osaksi sarjaa.

"Se on julkista. Unelmat ovat tulleet toteen. Painajaiset myös. En malta odottaa, että pääsette näkemään, mitä outoja, jäätäviä mysteerejä olemme keitelleet", Lopez kirjoittaa Twitterissä.

True Detective sarjaa on tehty kolmen tuotantokauden verran. Ensimmäinen kausi ilmestyi vuonna 2014. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka huomioitiin myös Emmy-ehdokkuudella. Se poiki myös silloisille pääosan esittäjille, Matthew McConaugheylle, 52, ja Woody Harrelsonille, 60, henkilökohtaisia palkintoehdokkuuksia.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Toisen tuotantokauden pääosissa nähtiin Colin Farrell, 45, Taylor Kitsch, 41, sekä Rachel McAdams, 43.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kolmannen tuotantokauden pääosanesittäjänä oli näyttelijä Mahershala Ali, 48.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Neljännen tuotantokauden julkaisupäivää ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Lue myös: Uhrilampaat-näyttelijä yllätti: Salahäät

Lue myös: Jodie Fosterin uusi tyttöystävä on L-koodista tuttu näyttelijätär - katso

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat