Squid Gamen jatkosta nähtiin vihjeitä jo ensimmäisellä kaudella: "Kaiken varalta"

Uutta kautta saadaan vielä odotella.

Julkaistu:

Vaikka hitiksi nousseen Squid Gamen toinen tuotantokausi virallisesti vahvistettiin vasta hetki sitten, kertoo sarjan luoja Hwang Dong-hyuk, että seuraavan kauden mahdollisuuden olisivat tarkkasilmäiset saattaneet pystyä päättelemään jo ensimmäisellä kaudella. Hän kertoo piilottaneensa ensimmäiselle kaudelle vihjeitä kaiken varalta, vaikka sarjan jatkosta ei oltu vielä keskusteltu.

– Sen varalta, että toinen kausi tulee, se voi liittyä löyhästi näihin asioihin, Dong-hyuk perustelee, mutta ei alleviivaa erikseen, mihin kohtiin ensimmäisellä kaudella viittaa.

Haastattelussa Dong-hyuk kertoo myös, että toinen kausi etenee, mutta tekijä toivoo sen vielä selkiytyvän aika tavalla.

– Olen keskellä tarinan ja uusien pelien rakenteluprosessia. Haluan kiteyttää ne yksityiskohtaisemmiksi ideoiksi, Dong-hyuk kuvailee.

Squid Gamen uusi kausi on todellakin vielä vaiheessa, sillä ensi-iltansa sen arvellaan saavan vasta vuonna 2023 tai 2024. Dong-hyukilla on kuitenkin yhtäaikaisesti tekeillä muitakin tuotantoja.

Lue myös: Luulitko, että Squid Game oli paha? Tekijä työstää parhaillaan vieläkin hirveämpää sarjaa

Lue myös: Squid Gamen luoja tekee aivan uuden aluevaltauksen – työstää parhaillaan komediasarjaa

Lue myös: Nyt se on tutkittu – miksi superraaka Squid Game koukuttaa ja kärsimys viihdyttää?

Lähde: NME