Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Vuonna 1998 sama rooli kahdessa eri elokuvassa huomiotiin Oscar-ehdokkuuksilla

09.06.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Vuonna 1998 kannatti näytellä Elisabet I:stä, sillä kahden eri näyttelijän roolisuoritukset huomioitiin Oscar-ehdokkuuksilla.

Tänään televisiossa nähdään vuonna 1998 ilmestynyt Elisabet-elokuva, joka kertoo Englannin kuningatar Elisabet I:stä. Tarina sijoittuu 1500-luvulle ja pääosassa nähdään Cate Blanchett, 53. Roolisuoritus huomioitiin parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuudella, mutta palkinnon voitto meni sivu suun.

Vuonna 1998 ilmestyi myös elokuva Rakastunut Shakespeare, jossa Elisabeth I:n roolissa nähdään Judi Dench, 87. Denchin roolisuoritus palkittiin parhaan naissivuosan Oscar-palkinnolla.

Illan elokuva huomioitiin myös monilla muilla Oscar-ehdokkuuksilla kyseisenä vuonna. Elisabet oli ehdolla seitsemässä eri kategoriassa ja voittikin parhaan maskeerauksen Oscar-palkinnon.

Kyseistä elokuvaa pidetään Blanchettin läpimurtoroolina, jonka myötä hän nousi kansainvälisesti tunnetuksi näyttelijäksi.

Elokuvan on ohjannut Shekhar Kapur, 76, ja Blanchettin lisäksi rooleissa nähdään Liz Giles sekä Rod Culbertson, 72.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Elisabet

Klo. 21.00

Frii

Lue myös: Pitkäkyntiset iskivät The Crownin kuvauksiin - saalis yli 130 000 euron arvoinen

Lue myös: Näyttelijä Cate Blanchett kertoo elävänsä kaaoksen keskellä - stressi purkaantuu itkemisenä

Lue myös: Näyttelijäkaunottaren pihatyöt saivat säikäyttävän käänteen: "Jouduin moottorisahaonnettomuuteen"

Kilpailut

Uusimmat