Kuva: AOP / Tomi Natri

MTV: Veronica Verho juontaa suosikkiohjelman - "Unelmien täyttymys"

07.06.2022 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Huippumalli haussa -ohjelma nähdään ensi syksynä MTV3-kanavalla ja Katsomossa.

Radiojuontaja ja somepersoona Veronica Verho, 26, juontaa rakastetun Huippumalli haussa -ohjelman. Seuraavalla kaudella nähdään 12 huippumallikokelasta, jotka kilpailevat erilaisissa kuvaus- ja runway-tehtävissä. Yksi kilpailijoista kruunataan Suomen seuraavaksi huippumalliksi.

- Ohjelmaan pääsy oli unelmien täyttymys. Olen seurannut sarjaa esimerkiksi silloin kun nyt päätuomarina toimiva Saara Sihvonen oli itse mukana kilpailemassa. Silloin en osannut kuvitella, että vielä joskus juontaisin tätä ohjelmaa, Verho kertoo MTV:n haastattelussa.

Verho paljastaa, että on itsekin ollut aikoinaan mallikoulussa. 

- Olen ollut mallikoulussa ja muistan, kun meillä oli kävelyharjoitukset ja ohjaaja kysyi, että ootko sinä tosissasi ja haluatko tätä. Vastasin, että minua ei kiinnosta yhtään. Siksi varmaankin olen vain juontajana, Verho nauraa.

Verhon mukaan nykypäivän huippumallilta vaaditaan tiettyjä asioita.

- Nykypäivänä vaaditaan persoonaa, jolla on omia tarinoita ja joka uskaltaa tuoda mielipiteensä julki, Verho vastaa.

Huippumalli haussa nähdään MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa ensi syksynä.

Näet pätkän Verhon haastattelusta alta.

Jos video ei näy, katso se MTV:n sivuilta.

Lue myös: Suomalaisjulkkisten ihanimmat kesätyylit - 10 inspiroivaa asua, jotka haluat kopioida

Lue myös: Veronica Verho kertoo uutuuskirjassa, miten ystävyys syveni rakkaudeksi: "Hän otti riskin"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat