Kuva: Sub

Tänään tv:ssä: "Isompi ja parempi kuin edeltäjänsä" - supersankarijatko-osa sai hyvän vastaanoton

04.07.2022 07:15 - Iiro Myllymäki

X-Men 2 sai sekä kriitikot että yleisön puolelleen.

Vuonna 2003 julkaistu X-Men 2 on jatkoa vuoden 2000 X-Men-elokuvalle. X-Men-elokuvien sarja perustuu Marvelin sarjakuvien supersankariryhmään.

Scifielokuvassa Yhdysvaltain presidenttiin kohdistuu salamurhayritys, ja tämä ajaa ihmisten ja mutanttien välit entistä vihamielisemmiksi. X-Men-ryhmä joutuu liittoutumaan vihollisensa Magneton kanssa pelastaakseen mutanttiyhteisön uhkaavalta tuholta.

Elokuvassa nähdään liuta nimekkäitä Hollywood-näyttelijöitä. Mukana ovat muun muassa Halle Berry, Patrick Stewart, Hugh Jackman, Ian McKellen ja Brian Cox. Elokuvan on ohjannut useista muistakin X-Men-elokuvista tunnettu Bryan Singer.

X-Men 2 oli menestys monellakin mittarilla. Se sai kriitikot puolelleen, ja esimerkiksi Rotten Tomatoes -sivuston tilastoinnin mukaan elokuvan saamista arvioista 85 prosenttia oli positiivisia.

”X-Men 2 on tiukasti käsikirjoitettu, hyvin näytelty ja vaikuttavan kunnianhimoinen. Se on isompi ja parempi kuin edeltäjänsä ja yleisesti ottaen merkkipaalu sarjakuviin perustuvien elokuvien jatko-osissa”, lukee sivuston kriitikkojen yhteenvedossa.

Rotten Tomatoesin, IMDB:n ja Metacriticin kokoamissa numeroarvioissa jatko-osa onkin pärjännyt piirun verran paremmin kuin ensimmäinen osa.

Myös yleisö otti elokuvan omakseen. Elokuva tuotti lippuluukuilla noin 391 miljoonaa euroa.

Leffan trailerin pääset näkemään alta.

X-Men 2
Sub
klo 22.30

Lue myös: Hugh Jackmanin vaimo kommentoi jälleen väitteitä miehensä homoudesta: 'Hän ei piilottelisi kaapissa'

Lue myös: Halle Berryn luultiin menneen naimisiin - kyse olikin pilasta, ja halpaan meni esimerkiksi Dwayne Johnson

Lähteet: Rotten Tomatoes, Box Office Mojo

Kilpailut

Uusimmat