Kuva: AOP

Kanye West haastettiin oikeuteen - käyttikö räppäri hittiä ilman lupaa?

01.07.2022 10:15 - Riia Frost

Kanye Westiä syytetään legendaarisen house-muusikon hitin käyttämisestä Flowers-kappaleellaan ilman lupaa.

Räppäri Kanye West, 45, haastettiin oikeuteen syytettynä vuoden 1989 hitin luvattomasta käyttämisestä omassa kappaleessaan. Räppärin väitetään käyttäneen Flowers-kappaleellaan ainakin 22 kertaa otteita legendaarisen house-muusikon Marshall Jeffersonin, 62, hittikappaleesta Move Your Body. Jeffersonin kyseisen kappaleen julkaisija Ultra International Music Publishing jätti kanteen keskiviikkona 29. kesäkuuta. Jefferson itse kommentoi asiaa Radio 1 Newsbeat -haastattelussa.

- Minua on mukailtu tuhansia kertoja ja on oikeita ja vääriä tapoja tehdä se, Jefferson kertoo.

- Se, että sen teki toinen tummaihoinen artisti, joka on myös Chicagosta, antamatta tunnustusta, on suuri pettymys, Jefferson jatkaa.

Kanteessa sanotaan, että West ja hänen tiiminsä kävivät keskustelua Jeffersonin tiimin kanssa ja he myönsivät käyttäneensä Move Your Body -hittiä Flowers-kappaleessa. Kanteen mukaan räppäri ei kuitenkaan koskaan hakenut lisenssiä kappaleeseen, jolloin Jefferson ei saanut maksua.

”West puolustaa artistien oikeuksia, mutta ei silti tunne häpeää ottaessaan ne pois toiselta muusikolta”, kanteessa lukee.

Kanteessa vaaditaan, että vahingonkorvaukset määriteltäisiin oikeudenkäynnissä, tai että West maksaisi suosiolla lakisääteisten vahingonkorvausten enimmäismäärän, joka olisi jokaista rikkomusta kohden noin 150 000 dollaria eli yli 144 000 euroa.

West ja hänen levy-yhtiönsä eivät ole toistaiseksi kommentoineet syytettä. Flowers-kappale on Westin Donda 2 -albumilta, jonka räppäri julkaisi viime helmikuussa Stem Player -musiikkipalvelussa. Kanteen mukaan West olisi tienannut Stem Playerissä yli 2,2 miljoonaa dollaria yhdessä päivässä albumin julkaisun jälkeen. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Kim Kardashian julkaisi uuden ihonhoitotuotesarjan – Kanye West apuna suunnittelussa

Lue myös: Kanye West syyttää Adidasta Yeezy-sandaalien kopioinnista - poisti julkaisun myöhemmin

Lähteet: BBC

Kilpailut

Uusimmat