Kuva: AOP

Mena Suvari kertoo osallistuneensa ryhmäseksiin haluamattaan - "Ymmärsin tulleeni manipuloiduksi"

30.07.2022 13:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Näyttelijä ymmärsi tilanteen vasta keskusteltuaan yhden intiimiin kanssakäymiseen osallistuneen henkilön kanssa.

Muun muassa American Beauty -elokuvasta tunnettu näyttelijä Mena Suvari, 43, on kertonut hiljattain The Guardianin haastattelussa näyttelijän entisen puolison halunneen makuuhuoneeseen lisää henkilöitä intiimiin kanssakäymiseen. Miehen halusta näin olikin tapahtunut

Näyttelijä kertoo puhuneensa myöhemmin yhden kanssaan ryhmäseksiin osallistuneen naisen kanssa. Suvari kertoi todenneensa naiselle, ettei todellisuudessa ollut koskaan halunnut tehdä tällaista. Kolmen hengen väliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen osallistunut nainen oli näyttelijän kertoman mukaan ollut yllättynyt.

- Ai, hän [entinen puoliso] sanoi minulle sinun halunneen tehdä sitä, nainen oli todennut Suvarin mukaan.

- Se oli minulle silmiä avaava hetki. Ymmärsin tulleeni manipuloiduksi, eikä minulla ollut asiasta mitään käsitystä, Suvari jatkaa.

Suvari kertoo, ettei ole halunnut puhua aiheesta negatiiviseen sävyyn aiemmin, sillä esimerkiksi kolmen ihmisen kesken harrastettu seksi voi olla mieluisaa ja hyväksi joillekin.

- Minulle ei annettu vaihtoehtoa tai lupaa valita toisin. Siksi se oli minulle tuhoisa kokemus, näyttelijä pohtii.

- Kun kokee seksuaalista hyväksikäyttöä, niin se on hyvin sekavaa. Osa siitä on ikään kuin tyydyttävää. Mutta toinen osa tapahtumasta on kammottava painajainen, joten se on hämmentävää, eikä tiedä mikä on oikein, Suvari pohtii tapahtumien aiheuttamia tuntemuksia.

Näyttelijän mukaan ryhmäseksiin manipuloiminen painaa hänen mieltään edelleen, sillä hänellä ei sanomansa mukaan ole ollut itsellään mahdollisuutta löytää itseään seksuaalisesti tällä saralla.

Suvari nousi julkisuuteen vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 1999 näyttelijä esiintyi American Beauty -elokuvassa teini-ikäisenä cheerleaderina, josta tulee Kevin Spaceyn näyttelemän keski-ikäinen miehen fantasioiden kohde. Suvarin roolisuoritus huomioitiin elokuva-alan arvostetulla BAFTA-ehdokkuudella parhaasta naissivuosasta.

Suvari on nykyisin naimisissa Michael Hopen kanssa ja pariskunnalla on huhtikuussa 2021 syntynyt poika Christopher.

Lue myös: American Pie -näyttelijä eli kaksoiselämää ennen hittielokuvan julkaisua: Oli pahassa huumekoukussa

Lue myös: Matthew McConaugheyta kiristettiin teini-ikäisenä seksiin - kertoo väkivaltaisesta hyväksikäytöstä

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat