Suomalaisjulkkisten avioehdot yleistyneet

08.10.2009 10:12 -

Äkkirikastunut laulaja Lauri Tähkä ei ole ensimmäinen julkkis, joka on hankkinut avioehdon. Varakkaat suomalaiset suojaavat omasuuttaan entistä innokkaammin, kertoo Ilta-Sanomat.

Aiemmin uutisoimme, että Lauri Tähkä hankki avioehdon oltuaan naimisissa jo 8 vuotta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan nykyään tuoreista avioliitoista runsaassa neljänneksessä tehdään avioehtosopimus. Kymmenisen vuotta sitten sopimuksen teki viidennes aviopari.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ja vaimonsa Jenni Haukio rekisteröivät avioehdon parin kuukauden kuluttua hääpäivästään. Vuonna 2007 Niinistö ansaitsi kaksi kertaa enemmän kuin vaimonsa. Pankinjohtajana ja ministerinä toiminut Niinistö on ehtinyt hankkia elämässään huomattavan omaisuuden.

Useiden muiden urheilusankareiden tapaan myös formulakuski Kimi Räikkösellä ja hänen missivaimollaan Jenni Dahlmanilla on myös avioehto. Räikkösellä on autourheilu-voittojensa ansiosta kymmenien miljoonien arvoisen omaisuus.

Kilpailut

Uusimmat