Kuva: Jaakko Kahilaniemi

Leo Stillman "katuu hieman", että osallistui Selviytyjiin: "Ikävä muuttui sydänsairaudeksi"

20.08.2022 11:15 - Riia Frost

Leo Stillman kertoo uskovansa, että Selviytyjät-kilpailu jää mahdollisesti hänen viimeiseksi tosi-tv-kilpailukseen.

Osa muistaa muusikko Leo Stillmanin, 31, muun muassa Kaikki mitä rakastin - ja Mikä laulaen tulee se bailaten menee -kappaleista. Tulevaisuudessa hänet saatetaan muistaa myös Selviytyjät-kilpailijana, sillä Stillman on yksi uuden kauden ensikertalaisista, jotka saavat vastaansa konkarit. 

Voice.fi:n haastattelussa Stillman muun muassa kertoo humoristisesti, tullaanko hänen musiikkituotannossaan kuulemaan kappale Selviytyjät-kilpailun koettelemuksista. Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta

Stillmania on pyydetty Selviytyjiin mukaan jo viisi kertaa, mutta koronapandemian estäessä matkustelun ja keikkailun, laulaja ajatteli ajan olevan viimeinkin oikea tosi-tv-ohjelmaan osallistumiselle.

- Vähän kadun, että lähdin, koska se oli niin rankkaa, mutta toisaalta olen iloinen, että pääsin lomalle omasta elämästäni, Stillman myöntää.

Stillman tarkentaa, mitkä asiat hän koki erityisen raskaiksi.

- Itselleni henkilökohtaisesti rankinta oli koti-ikävä. Minulla on 2-vuotias tytär ja ikävä muuttui sydänsairaudeksi, Stillman avaa.

- Kyllä monet itkut tuli siellä väännettyä, kun oli koko ajan ikävä ja näin elämäni olevan täällä Suomessa. Lisäksi näin sen silmissäni, kuinka lapseni kasvaa. Saarella ehkä unohdin sen, että ”ainiin, täältä pääsee myös joskus pois”, Stillman lisää.

Leo Stillmania vaivasi Selviytyjät-kilpailussa kova koti-ikävä. (kuva: Jaakko Kahilaniemi)

Stillman paljastaa, millä keinoilla hän onnistui päihittämään piinaavan koti-ikävän.

- Siellä oli niin kiire, kun oli niitä kilpailuja, että ne ehkä sitten veivät ajatuksiani pois. Varmaan ne kilpailut jotenkin pitivät minut järjissäni, Stillman pohtii.

- Silloin yön pimeimpinä tunteina, kun satoi kaatamalla, enkä saanut nukuttua, koti-ikävä iski koviten, Stillman lisää.

Ennen kilpailuun lähtöä Stillman halusi varmistaa, ettei hänen tyttärensä ainakaan kokisi pahaa ikävää isästään. Muusikko lähtikin Kaisaniemen kasvitieteellisen talvipuutarhan sademetsähuoneisiin ja teki tervehdysvideoita, joissa hän esitti olevansa viidakossa. Ideana oli, että hänen lapsensa äiti voisi näyttää kyseisiä videoita heidän tyttärelleen joka päivä siihen asti, kunnes seikkailija palaisi perheensä luokse. Viestit saattoivat sisältää muun muassa viestin ”iskä rakastaa sua”.

- Hän oli katsonut niitä joka päivä ja ajatellut, että iskä on viidakossa töissä, Stillman kertoo.

Vaikka Stillmanille Selviytyjät-kilpailu oli raskas kokemus, muusikko paljastaa, että oli siinä myös paljon hyvääkin.

- Nautin niistä kilpailuista tosi paljon. Oli hauskaa päästä testaamaan, että mitä itsestä löytyy superväsyneenä, ja aika heikossa kondiksessa pystyin tekemään ihmeen raskaita asioita. Kyllä varmasti henkinen stressinsietokyky on myös kasvanut tuon myötä, enkä enää valita pienistä asioista. Osaan myös nauttia vielä enemmän lapsen ja ystävien kanssa olemista ja työnteosta, Stillman sanoo.

Stillmanin on kuitenkin myönnettävä, että hän uskoo Selviytyjät-kilpailun olevan viimeinen tosi-tv-ohjelma, johon hän osallistuu.

- Minua ei kiinnosta hirveästi tosi-tv-meininki, että eiköhän tuo jää tuohon. Mutta se oli itselle sellainen hauska haaste kolmenkympin kynnyksellä, Stillman toteaa.

- Ehkä minulla oli kolmenkympin kriisi ja halusin jonnekin muualla vähäksi aikaa kokemaan jotain muuta. Se onnistui ainakin, Stillman lisää.

Stillman kertoo haastattelussa muun muassa, onnistuiko hän kovettamaan itseään kilpailuaan varten, kuten hän oli alunperin suunnitellut. Koko haastattelun voit kuunnella artikkelin alusta tai täältä.

Selviytyjät Suomi alkaa sunnuntaina 28.8. klo 19:30. Stillmanin lisäksi uudella Selviytyjät-kaudella kilpailevat Wallu ValpioVirpi Kätkä, Joalin Loukamaa, Niko SaarinenKaroliina TuominenHelmeri PirinenMarkus PöyhönenViivi VaattovaaraEssi UnkuriSami HeleniusTommi ManninenJasmiina YildizJulia KorpinenHeidi Suomi sekä Pok Biil. Ohjelman juontajana toimii Juuso Mäkilähde.

(kuva: Jaakko Kahilaniemi)

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Niko Saariselle Selviytyjät-kilpailussa juoniminen tuntuu edelleenkin pahalta: 'Repii sussa haavan auki'

Lue myös: Nyt puhuu Tuure Boelius - kommentoi suhdehuhuja Leo Stillmaniin

Kilpailut

Uusimmat