Kuva: AOP / Shutterstock

Beverly Hills, 90210 -tähti on kuollut - Tori Spelling ja Brian Austin Greene muistavat näyttelijää

26.08.2022 10:45 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Joe E. Tata menehtyi 24. elokuuta.

Beverly Hills, 90210 -sarjan Nat-hahmona tunnettu Joe E. Tata on kuollut. Näyttelijä menehtyi 24. elokuuta. Hän oli kuollessaan 85-vuotias.

Näyttelijän kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta näyttelijän tiedetään sairastaneen Alzheimerin tautia, joka diagnosoitiin vuonna 2018.

Näyttelijä Tori Spelling on muistanut sosiaalisessa mediassa edesmennyttä kollegaansa.

"Olemme menettäneet perheenjäsenemme ja hyvän ystävämme Joe E. Tatan.

Yksi lempeimmistä, hauskimmista, ammattitaitoisimmista ja upeimmista ihmisistä, jonka kanssa olen eläissäni saanut työskennellä, mutta ennen kaikkea hän on ollut yksi tärkeimmistä ystävistäni. En koskaan nähnyt häntä ilman hymyä kasvoilla", Spelling kirjoittaa Instagramissa.

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Myös näyttelijä Brian Austin Greene muistelee edesmennyttä kollegaansa. Näyttelijä jakoi Instagramissa videon, jossa kaksikko halaa toisiaan.

"Joey oli perheenjäsen ja hän tulee olemaan kaivattu, mutta myös lämmöllä muistettu", Greene kirjoittaa.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Tata aloitti uransa näyttelijänä 1960-luvulla, ja hän ehtikin näytellä kymmenissä eri tuotannoissa uransa aikana.

Lue myös: Syöpähoidot eivät toimineet: Beverly Hills 90210 -tähdellä alle 5 vuotta elinaikaa!

Lue myös: Beverly Hills 90210 -tähti Tori Spelling sisusti lapsensa huoneen myrkynvihreäksi - katso kuvat

Lue myös: Nostalginen Beverly Hills 90210 tulee taas televisiosta - miltä sarjan tähdet näyttävät nykyään?

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat