Kuva: AOP

Huhun mukaan Scott Disickin ja Kardashian-perheen välit ovat viilentyneet - Kris Jenner jyrähtää

30.08.2022 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lähde väitti, että Disick ei olisi enää samalla tavalla tekemisissä Kardashian-perheen kanssa kuin ennen.

Viime viikolla huhuttiin, että Scott Disickin, 39, ja Kardashian-klaanin välit olisivat viilentyneet. Eräs lähde väitti People-julkaisun mukaan, että Disick oltaisiin vähin äänin jättämässä sivuun perheen toiminnasta.

- Kun Kourtney Kardashian meni naimisiin Travis Barkerin kanssa, Scott ei ole enää viettänyt kovinkaan paljon aikaa perheen kanssa. Syy on siinä, että nyt Travis on tärkeämpi kuin Scott, lähde sanoi.

Vastikään Kris Jenner, 66, joka on Kourtney Kardashianin äiti, jyrähti sosiaalisessa mediassa ja sanoi, että huhut eivät ole totta.

- Scottia ei ole koskaan suljettu pois perheestämme. Hän on lastenlasteni isä ja tärkeä osa perhettämme, Jenner sanoi.

- Me rakastamme Scottia ja nämä huhut eivät ole totta, Jenner jatkoi.

Disick seurusteli vuosina 2006-2015 Kourtney Kardashianin kanssa ja heillä on kolme yhteistä lasta. Disick myös tähdittää The Kardashians -sarjaa.

Tällä hetkellä Disick deittailee malli Kimberly Stewartia.

Lue myös: Kris Jenner kuvailee itseään vanhanaikaiseksi - paljastaa ajatuksensa lastenhankinnasta ennen avioliittoa

Lue myös: Kourtney Kardashian uskoo, että Scott Disick ja Kimberly-rakas "ovat kuin luotuja toisilleen"

Lue myös: Chisu on huolissaan tulevaisuuden Suomesta Sanna Marinin bilevideokohun myötä: "Sydämeni särkyy"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat