Kuva: AOP / AOP/Shutterstock

Leonardo DiCaprion eksä tuntee Gigi Hadidin - mitä mieltä hän on suhteesta?

01.10.2022 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Elokuun lopulla DiCaprio erosi näyttelijä Camila Morronesta, 25. Pariskunta ehti seurustella yli neljän vuoden ajan.

Näyttelijä Leonardo DiCaprion, 47, ja malli Gigi Hadidin, 27, välinen romanssi on syventynyt viime aikoina. Lähipiiristä kerrotaan Entertainment Tonight -julkaisulle pariskunnan olevan tosissaan toistensa suhteen.

Elokuun lopulla DiCaprio erosi näyttelijä Camila Morronesta, 25. Pariskunta ehti seurustella yli neljän vuoden ajan. 

Morrone tuntee hyvin Gigi Hadidin pikkusiskon Bella Hadidin. Lähteen mukaan Morrone ei kuitenkaan ole mustasukkainen DiCapriosta eikä pahaa verta ole.

- Bella ja Camila ovat todella läheisiä ja he ovat työskennelleet paljon yhdessä. Bellan kautta Camila oppi tuntemaan myös Gigin. Vaikka asiat eivät lopulta toimineet Camilan ja Leonardon välillä, häntä ei harmita, että Gigi ja Leo ovat löytäneet toisensa, lähde sanoo Hollywood Life -julkaisulle.

- Kaikki on siis hyvin eikä pahaa verta ole, lähde jatkaa.

Gigi Hadid erosi vuonna 2021 puolisostaan Zayn Malikista. Entisellä pariskunnalla on suhteestaan 2-vuotias tytär Khai.

Gigi Hadid. (kuva: AOP)

Lue myös: Leonardo DiCaprio ja Gigi Hadid tekevät lähempää tuttavuutta - "Erosta on vain muutama viikko"

Lue myös: Leonardo DiCaprion ja Gigi Hadidin suhde syvenee - lähipiiri päivittää pariskunnan kuulumisia

Lue myös: Kolumni: Leonardo DiCaprion parisuhteet ovat meemi - puolisoiden viimeinen käyttöpäivä on 25-vuotiaana

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat