Kuva: AOP

Kim Kardashianin true crime -podcast julki - kertoo 1990-luvulla tapahtuneesta kolmoismurhasta

04.10.2022 18:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Tosi-tv-tähti on edistänyt kuolemaantuomittujen vankien asemaa aiemminkin.

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian, 41, on tehnyt uuden aluevaltauksen luotsaamalla true crime -podcastia nimeltä The System.

Maanantaisin julkaistavassa rikospodcastissa käsitellään vuonna 1994 tapahtunutta kolmoismurhaa, jonka pääepäilty Kevin Keith tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Kuolemanrangaistus kumottiin vuonna 2010, mutta hänet on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen. Keith on ollut vankilassa viimeiset 28 vuotta.

Keith on kiistänyt osallisuutensa tapahtuneisiin henkirikoksiin.

Podcastin ensimmäisissä jaksoissa kuullaan niin Keithiä itseään, hänen läheisiään, uhrien läheisiä sekä tapauksessa mukana olleita asianajajia ja asiantuntijoita.

Lakia opiskeleva Kardashian kertoo podcastissa olleensa kiinnostunut Keithin tapauksesta jo vuodesta 2019 saakka, jolloin tapaus esiteltiin hänelle.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kardashian on tehnyt työtä kuolemanrangaistuksen saaneiden vankien rangaistuksen täytäntöönpanon estämiseksi. Hän vetosi muun muassa viime huhtikuussa Teksasin kuvernööriin, jotta tämä ei panisi täytäntöön kuolemantuomion saaneen Melissa Lucion rangaistusta. Vain päiviä ennen tuomion täytäntöönpanoa Lucion teloitusta lykättiin tuomioistuimen päätöksellä.

Lue myös: Kim Kardashianilta oma podcast – arvaisitko, mitä sarja käsittelee?

Lue myös: Hillary Clinton ylistää Kim Kardashianin ponnisteluja Yhdysvaltain rikoslain muuttamisen edistämiseksi

Lue myös: Kim Kardashian auttaa kuolemaantuomittua vankia - aika käy vähiin

Lähteet: Deadline, The Sun, Complex

Kilpailut

Uusimmat