Kuva: Sami Kuokkanen

Syksyllä ensi-iltansa saa mustalla huumorilla ladattu kotimainen rikoselokuva - traileri on nyt julki

13.08.2022 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kohellukselta ei vältytä.

Palkitun elokuvaohjaaja J-P Valkeapään uusin ohjaus nähdään jo tulevana syksynä. Hetki lyö on riehakas yhdistelmä mustaa huumoria sekä rikoselokuvaa. Valkeapäälle kyseisenlaisen elokuvan tekeminen on jo pitkään ollut haaveena.

"Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä tumman huumorin sävyttämän rikoselokuvan, henkilövetoisen tarinan pikkurikollisista, jotka sotkeutuvat liian isoihin kuvioihin. Halusin seurata elämän kolhimiksi joutuneita sivullisia, jotka päättävät tasata tilit kohtalonsa kanssa”, Valkeapää kertoo elokuvan tuoreessa tiedotteessa.

Elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa  Outi Mäenpää, Ilkka Heiskanen ja Johannes Holopainen.

Tiedotteessa kuvaillaan myös elokuvan synopsista, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.

Entinen Miss Suomen perintöprinsessa Marjaleena sekä hänen aikuinen poikansa Vili ja apurinsa Mikko pyörittävät Espanjan Aurinkorannikolla kulahtanutta pubia nauttien elämän huolettomuudesta, kunnes saavat tietää Marjaleenan ex-mihen, Madon olevan vapautumassa vankilasta ja matkalla Aurinkorannikolle nautiskelemaan ryöstösaalistaan. Kolmikko ei kuitenkaan anna asian olla, vaan tekee kaikkensa saadakseen osansa miljoonista - keinoja kaihtamatta.

Elokuva saa ensi-iltansa 11. marraskuuta 2022. 

Trailerin voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Uusi kotimainen rikoselokuva on höystetty huumorilla ja tähtinäyttelijöillä - kuvataan nyt Espanjassa

Lue myös: Kotimainen rikossarja niittää mainetta myös kansainvälisesti - julkaistaan jo tällä viikolla

Lue myös: Uusi rikossarja pyörähtää pian käyntiin synkissä tunnelmissa: "Tulevat koukuttamaan katsojat"

Kilpailut

Uusimmat