Kuva: YouTube / Universal

Uudessa kauhuelokuvassa perhe joutuu tekemään karmivan päätöksen - ohjaajana huippunimi

11.12.2022 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Muutama kuukausi sitten elokuvasta saatiin hyytävä traileri, joka antaa esimakua elokuvan synkästä tunnelmasta. Videota on katsottu jo yli 22 miljoonaa kertaa.

Huippuohjaaja M. Night Shyamalan palaa kauhuelokuvien pariin ensi vuonna julkaistavan Knoct at the Cabin -leffan myötä. Ohjaajan edellisiä töitä ovat muun muassa Kuudes aisti, Signs, The Village sekä The Happening

Elokuva pertoo perheestä, joka otetaan panttivangiksi neljän tuntemattoman henkilön toimesta. Henkilöt vaativat, että perheen on tehtävä valtava uhraus, jotta maailmanloppu voidaan välttää. 

Elokuvassa näyttelevät muun muassa Marvel-tähti Dave Bautista ja Harry Potter -elokuvista tuttu Rupert Grint sekä Jonathan GroffBen Aldridge ja Nikki Amuka-Bird. Bautista näytteli Marvel-universumissa Drax Tuhoajajaa. 

Muutama kuukausi sitten elokuvasta saatiin hyytävä traileri, joka antaa esimakua elokuvan synkästä tunnelmasta. Videota on katsottu jo yli 22 miljoonaa kertaa. 

- Jotta voimme välttää maailmanlopun, perheenne on valittu tekemään karmiva päätös, Bautistan näyttelemä hahmo sanoo trailerilla. 

Knock at the Cabin julkaistaan 3. helmikuuta 2023. 

Näet trailerin alta tai tästä. 

Lue myös: Marvel-tähti hyvästelee suosikkihahmon - "Loppu matkalle, joka muutti elämäni"

Lue myös: Guardians of the Galaxy -tähti jättää pian Marvel-maailman - "En uskonut sen olevan uutinen"

Kilpailut

Uusimmat