Kuva: AOP

Cardi B avautuu epäonnisesta kauneusleikkauksestaan - "Se p*ska pilasi nenäni"

22.01.2023 12:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Cardi B kertoo saaneensa tilanteeseen apua tosi-tv-tähti Kim Kardashianilta.

Rap-artisti Cardi B, 30, on puhunut avoimesti plastiikkakirurgisista toimenpiteistään ja nyt hän on avautunut jälleen eräästä kauneusleikkauksestaan. Artisti kertoo The Jason Lee Show -podcastissa ottaneensa täyteaineita nenäänsä, mutta lopputulos ei vastannut sitä, mitä räppäri olisi toivonut. 

- Minusta on aina tuntunut, että minulla on iso nenä. Ennen kuin olin edes kuuluisa, ajattelin, että minulla on isäni nenä. Pelkäsin tehdä toimenpiteitä nenälleni, mutta lopulta otin askeleen siihen suuntaan, Cardi B kertoo. 

Räppäri sanoo kuulleensa, että täyteaineet olisivat parempia nenän pienentämiseen kuin oikea nenäleikkaus. Lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt. 

- Otin täyteaineita nenääni vuonna 2019. Se paska pilasi nenäni. Mietin, että mitä ihmettä olen tehnyt itselleni, räppäri muistelee. 

Cardi B kertookin halunneensa lopulta nenäleikkauksen, sillä lopputulos oli hänen silmäänsä niin epämiellyttävä. Nenä oli muuttunut hänen mukaansa leveämmäksi ja pidemmäksi kuin normaalisti. Apua tähän hän sai tosi-tv-tähti Kim Kardashianilta. Kardashian itse on ollut julkisuudessa hyvin vaitonainen mahdollisista plastiikkakirurgisista toimenpiteistään, toisin kuin Cardi B. 

- Muistan, kun olimme Kris Jennerin luona, niin Kim antoi sinulle listan ihmisistä, joille kannattaisi soittaa. Et sitten soittanut kenellekään niistä? Jason Lee kysyy. 

- Ei, soitin kyllä muutamalle ihmiselle hänen listastaan, räppäri vastaa. 

Artisti päätyi kuitenkin hoitamaan asiansa toisten plastiikkakirurgien kanssa ja nyt tilanne on parempi. 

- Näytän hyvältä, räppäri iloitsee. 

Lue myös: Cardi B tatuoi lapsensa nimen kasvoihinsa - esitteli lopputulosta Instagramissa

Lue myös: Cardi B suree ystävänsä kuolemaa - "Sydämeni on särkynyt"

Lue myös: Madonnan ja Cardi B:n välille syttyi somekahnaus - räppäri loukkaantui emojista

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat