Kuva: Yle/Atte Männikkö

Ystävänpäivänä ilmestyvä Ylen uutuussarja käsittelee kouluväkivallan seurauksia

20.01.2023 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Räjähdysherkkä käsittelee rankkoja teemoja, mutta mukana on myös ripaus valoa ja lämpöä.

Yle Areenassa julkaistaan ystävänpäivänä 14. helmikuuta kouluväkivallan seurauksia käsittelevä draamasarja Räjähdysherkkä. Kahdeksanosainen sarja on tarina ystävyyden pelastavasta voimasta, jonka ovat käsikirjoittaneet Pilke SaloMilla X Tuokkola ja Janne J. Vanhanen. Sarjan on ohjannut Petra Lumioksa (Häräntappoase, Swang) ja tuottanut Ylelle Tekele Productions (Transport, Eden).  

16-vuotias Meri on rankkaa koulukiusaamista kokenut nuori. Eräänä päivänä kesken oppitunnin tapahtuva odottamaton käänne kirvoittaa Merin mieleen idean: hän alkaa haaveilla kostoiskusta. Sattuman kautta tyttö tutustuu kahteen muuhun nuoreen, äitinsä omaishoitajana toimivaan Janitaan ja nettikoston uhriksi joutuneeseen Kristianiin. Kolmikko yhdistää voimansa ja he alkavat edistää kuolettavaa suunnitelmaansa. 

Sarjan päärooleissa nähdään Minttu Halttula (Meri), Elsa Lagerstedt (Janita) ja Pyry Rautiainen (Kristian). Mikko Nousiainen ja Karoliina Blackburn näyttelevät Merin vanhempien roolissa. 

Sarjan ohjaaja on kertonut, että tuleva sarja sisältää rankkojen teemojensa lisäksi myös lämpöä ja aihe koskettaa häntä itseään myös henkilökohtaisesti. 

- On ollut ohjaajan näkökulmasta antoisaa, että tarinassa on hurjasta lähtökohdastaan huolimatta niin paljon eri sävyjä, lämpöä ja kepeyttäkin, Lumioksa kuvailee. 

Ylen mukaan nuorten ja lasten kokemat paineet sekä kouluväkivalta tulevat olemaan oleellinen teema heidän kanavillaan helmikuussa.  

Lue myös: Uusi rikossarja Piiritys on kerännyt ennätysyleisön lyhyessä ajassa - perustuu hyytäviin tositapahtumiin

Lue myös: Kun Peter Franzén yritti saada kontaktin eläinnäyttelijään, päätyi hän erikoisen kommelluksen keskelle

Lue myös: Ylistetty The Mandalorian jatkuu maaliskuussa - odotettu traileri vihdoinkin julki

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat