Kuva: AOP

Rakastettu menestyssarja päättyy - "Harvinaista, että sarja resonoi yleisössä niin syvästi"

04.02.2023 19:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Sarjan kymmenes ja samalla viimeinen kausi ilmestyy helmikuussa.

Yhdysvaltalainen rikosdraama The Blacklist tulee päätökseensä, kun sarjan kymmenes ja samalla viimeinen kausi julkaistaan 26. helmikuuta. Sarjassa nerokas karkuri Raymond Reddington tarjoaa FBI:lle apuaan pahisjahdissa, mutta vain sillä ehdolla, että hän saa kumppanikseen aloittelevan profiloijan Elizabeth Keenin. Sarjan pääosia näyttelevät James Spader, 62, ja Megan Boone, 39. 

- On harvinaista, että sarja resonoi yleisössä niin syvästi, että sitä esitetään 10 tuotantokautta, mutta The Blacklist osoittautui täydelliseksi yhdistelmäksi lahjakkaita tuottajia, loistavaa käsikirjoittamista, näyttelijöitä, jotka eivät koskaan epäonnistuneet, sekä työryhmää, joka oli aina tilanteen tasalla, sanoo NBCUniversal Television and Streamingin puheenjohtaja Lisa Katz.

The Blacklistin aiemmat yhdeksän tuotantokautta ovat nähtävillä Netflixissä. Sarjan viimeinen kausi ilmestyy ensin suoratoistopalvelu Peacockiin.

Voit katsoa viimeisen tuotantokauden kunniaksi tehdyn teaser-videon alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

(kuva: AOP)

Lue myös: Muodin huipulle tekee odotetun paluunsa tänään - selviäisitkö itse ensimmäisestä tehtävästä?

Lue myös: HBO:n hittisarja jatkuu pian - julkaisupäivämäärä paljastettiin

Lue myös: Netflixin kehuttu menestyssarja päättyy - "Vie kaiken loppuun"

Lähde: The Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat