Kuva: AOP

Kourtney Kardashianin ja Khloé Kardashianin välit ovat viilentyneet - "Se ei ole enää samanlaista"

05.02.2023 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Khloé on nykyään läheisempi toisen siskonsa kanssa, kertoo Kourtney Kardashian.

Kardashian-perheen jäsenet ovat yleisesti läheisiä keskenään ja siskokset viettävät paljon aikaa toistensa kanssa. Esimerkiksi Kourtney Kardashian, 43, ja Khloé Kardashian, 38, olivat pitkään hyvin läheisiä ja he esimerkiksi tähdittivät yhdessä ohjelmia Kourtney and Khloe Take Miami sekä Kourtney and Khloe Take the Hamptons.

The Kardashians -sarjan fanit ovat kuitenkin huomanneet, että Khloén ja Kourtneyn välit eivät ole enää samanlaiset. Kourtney vahvistaa, että asia pitää paikkansa.

- Se ei vain ole enää samanlaista. Olen itse erilaisessa tilanteessa nyt, Kourtney kertoo Not Skinny but Not Fat -podcastissa.

Esimerkiksi Khloé ja Kim Kardashian ovat nyt läheisempiä kuin Khloé ja Kourtney.

- Heidän siteensä vahvistui raskauksien myötä. He kävivät läpi samanlaisia asioita samaan aikaan, Kourtney sanoo.

Kourtney myös kokee, että häntä vastaan usein hyökätään.

- He tavallaan lyöttäytyvät minua vastaan ja en esimerkiksi siksi ollut onnellinen uudesta ohjelmasta. Aloitin myös terapian ja ehkä nykyään tunnen itseni paremmin. Voin sanoa, että en ole aina ollut se helpoin ihminen.

The Kardashians -sarja on katsottavissa Disney+-palvelussa.

Lue myös: Tyyli ennen muuta - Kim Kardashian jakoi hulvattoman videon kävely-yrityksestään kapeassa mekossa

Lue myös: Kim Kardashian määrättiin maksamaan miljoonakorvaukset - mainosti kryptovaluuttaa kertomatta saamastaan palkkiosta

Lähde: Hollywood Life

Juttu julkaistu alun perin 6. lokakuuta 2022. 

Kilpailut

Uusimmat