Kuva: Julius Konttinen

Behmin lemmikki nousi someilmiöksi - "Hahmona vähän poikkeava"

07.02.2023 22:15 - Iiro Myllymäki

Behmin ja miesystävä Miki Liukkosen erikoinen kissatili on herättänyt huomiota.

Behmin koko haastattelun voi kuunnella alta tai Podplaysta.

Behm, 28, saapui viime perjantain Emma Gaalaan jakamaan palkinnon kauniissa, kimaltavassa mekossa. Rita Behm kertoi Voice.fi:lle kuulumisiaan punaisella matolla. Naiselta on julkaistu uusi single Sata vuotta, joka on keikkunut Suomen Spotify-listan kärjessä. Uuden kappaleen suosio on tuntunut Behmistä hyvältä.

- On ollut tosi ihanaa, että ihmiset ovat ottaneet sen hyvin vastaan. Olen saanut tosi paljon liikuttavia viestejä, ja on ihanaa, että se löysi yleisönsä. Se ei ole itsestäänselvyys, Behm sanoo.

Single ennakoi syksyllä julkaistavaa Behmin toista albumia. Tunteikkaista balladeistaan tunnettu artisti kertoo, että levyllä kuullaan myös toisenlaista materiaalia.

- Se on tosi hyvä ja monipuolinen [albumi]. Siellä on vähän uutta Behmiä. Siellä on muutakin kuin on totuttu kuulemaan.

Behm on saanut viime aikoina suosiota paitsi musiikillaan, myös yllättävällä somesisällöllään. Hän on hankkinut kissanpennun yhdessä miesystävänsä, kirjailija Miki Liukkosen kanssa, ja kaksikko perusti suloiselle kissalle oman Instagram-tilin. Tilistä tuli tammikuussa uutiskynnyksen ylittänyt someilmiö. ”Herra Kisulin” Instagram-tilillä julkaistiin söpöjen kuvien ja videoiden yhteydessä räävittömiä tekstejä ikään kuin kissan kirjoittamina. Yllättävä yhdistelmä puri somekansaan, ja tällä hetkellä kissanpennun tilillä on yli 6700 seuraajaa.

Jos upotus ei näy, näet päivityksen täältä.

Behm ja Liukkonen saavat kissan tosin itselleen vasta kuukauden päästä, jolloin odotettavissa on kenties enemmän somesisältöä.

Mistä Herra Kisulin somesuosio mahtaa kertoa?

- Koska suomalaiset julkisuudenhenkilöt ovat niin tylsiä, että tuollainen rääväsuinen kissa… Behm aloittaa vastauksensa ja nauraa.

- Se oli hyvin mielipiteitä jakava, mutta mielestäni sellaiset asiat ovat aina hyviä. En tiedä, mistä se suosio oikeasti johtuu. Varmaan, koska hän oli hahmona vähän poikkeava, Behm jatkaa.

Behm kertoo saaneensa idean kissatilin perustamiseen kissan varaamisen jälkeen.

- Mutta minähän tai Miki emme kirjoita sinne mitään, vaan sehän on se kissa tietysti. Emme voi ottaa siitä mitään vastuuta. Se kissa on vain syntynyt sellaiseksi, Behm kujeilee.  

Lue myös: Emma-palkintoja rohmunnut Bess ja miesystävä Danny kertovat onnellisen parisuhteen salaisuuden

Lue myös: Robin Packalen vastaa UMK-biisinsä saamaan tyrmäykseen - näkee selkeän syyn ihmisten pettymykselle

Kilpailut

Uusimmat