Sedulta uusi taantuma-ajan ravintola
SK Ravintoloiden uusin tuote on taantuma-ajan Armas-yökerho. Armas-ketjun uusin ravintola avautui viikonloppuna Kuopioon.
Armas-perheeseen kuuluvia yökerhoja on myös esimerkiksi Helsingissä ja Lahdessa.
- Armas-yökerhon nimi viittaa sisustukseen, jolla pyritään tavoittelemaan 50-60 luvun henkeä. Tämä on taantuma-ajan ravintolakulttuuria. Tässä on vanhaa mummolaa ja 50-60 luvun stailia, Sedu Koskinen kuvailee Savon Sanomissa.
Armas-ravintoloissa juhlijat pääsevät liikuttelemaan lanteitaan suomipopin tahtiin sekä laulamaan karaokea.
Koskisen mukaan talouden taantuma ei ole vienyt asiakkaita SK Ravintoloilta. Keskiostos on pudonnut parilla eurolla, sen ollessa tällä hetkellä hieman yli 20 euroa.
Kilpailut
Uusimmat
Tutkimus: Yli puolet hyväksyisi hoitoa lääkäriltä tai hoitajalta, joka vasta opettelee suomea tai ruotsia
Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Iltalehden tiedot: Eduskunnassa kuollut oli kansanedustaja, joka teki itsemurhan
Näytä lisää