Kuva: AOP

Julia Foxin laihtumisesta liikkuu ikäviä huhuja - nyt nainen kommentoi

21.03.2023 17:15 - Iiro Myllymäki

Julia Fox tyrmää huhut siitä, että olisi käyttänyt diabeteslääkettä laihtumiseen.

Artikkelin voi myös kuunnella alta tai Podplaysta.

Näyttelijä Julia Fox, 33, tyrmää huhut siitä, että olisi käyttänyt Ozempic-lääkettä laihtuakseen. Hän on ottanut aiheeseen kantaa Forbidden Fruits -podcastissaan. Hän kertoo nähneensä netissä paljon huhuja siitä, että hän olisi käyttänyt tyypin 2 diabeteksen hoitoon tarkoitettua lääkettä laihtumistarkoituksessa.

- Ihmiset sanovat, että käytän Ozempicia, vai mikä sen nimi olikaan. En käytä, enkä ole koskaan käyttänyt. En tekisi sellaista. On diabeetikkoja, jotka tarvitsevat sitä, Fox sanoo Metron mukaan.

Ozempic on tyypin 2 diabeteksen hoitoon määrättävä lääke, joka alentaa Terveyskirjaston mukaan veren glukoosi- eli sokeripitoisuutta. Lääke saattaa aiheuttaa ruokahalun heikentymistä ja painon laskua. Ozempic ei siis ole laihdutuslääke, mutta muidenkin julkisuuden henkilöiden on spekuloitu käyttäneen lääkettä laihdutustarkoituksessa. Aiemmin esimerkiksi Khloé Kardashian ja Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjan Kyle Richards ovat tyrmänneet heistä levitetyt Ozempic-juorut.

Newsweek kirjoittaa, että Ozempic on noussut viime aikoina keskusteluun erityisesti sosiaalisessa mediassa ja nimenomaan laihdutuksen yhteydessä. Julkaisun mukaan monet julkkikset ja somevaikuttajat ovat ylistäneet lääkettä laihdutusihmeenä. Terveyskirjaston mukaan lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat verensokerin liiallinen lasku yhteiskäytössä muiden diabeteslääkkeiden kanssa, pahoinvointi ja ripuli.

Julia Fox kertoi hiljattain laihtuneensa nopeasti tapaillessaan rap-artisti Kanye Westiä alkuvuonna 2022.

(kuva: AOP)

- Tein parhaani saadakseni sen toimimaan. Minulla oli jo hyvin täyteen pakattu elämä. Miten mahduttaisin tämän ison persoonan tähän jo täyteen elämääni? Se ei ollut kestävää. Menetin noin seitsemän kiloa painostani sen kuukauden aikana, Fox sanoi The New York Timesille.

Fox tapaili Westiä sen jälkeen, kun mies oli eronnut vaimostaan Kim Kardashianista. Pikaromanssi nosti Foxin kunnolla julkisuuteen.

Lue myös: Yhdysvaltalaistoimittaja kertoo: Useat ihmiset ovat ehdottaneet hänelle laihdutuslääke Ozempicia

Lue myös: Julia Fox esitteli asuntonsa somevideolla, ihmiset yllättyivät ja rakastuivat - "Hän on ihan kuin me"

Lue myös: Julia Fox avoimena omaisuudestaan - "Puheet julkkisten omaisuuksista ovat hevonpaskaa"

Lähteet: Metro, Newsweek, Terveyskirjasto

Kilpailut

Uusimmat