Kotikatu-näyttelijä edelleen sairauslomalla

27.10.2009 11:44 -

Iltalehden mukaan Sulevi Peltolaa vaivaa vakava sairaus.

Sulevi Peltola, 61, on ollut sairauslomalla huhtikuusta lähtien. Peltolan oli tarkoitus palata sorvin ääreen Onni Partasta näyttelemään marraskuun alussa. Sairausloma jatkuu ainakin vuodenvaihteeseen.

Kotikatu-ohjelman tuottaja Marko Rauhala vahvistaa lehdelle, että kyseessä on vakavampi sairaus.

- Ei ole kyse mistään pikkujutusta, Rauhala sanoo lehdelle.

Tuottaja ei halua turvautua ohjelmassa sijaisnäyttelijään. Suunnitelmissa ei myöskään poistaa suosikkinäyttelijää sarjasta.

- Sulevi on Onni-roolissaan niin patentti, että mennään saippuan puolelle, jos siihen otetaan joku vara-Sulevi, Rauhala toteaa.

Kotikadussa käytettiin sijaisnäyttelijää silloin, kun Karinia näyttelevä Anitta Niemi sairastui aivoverenvuotoon kesken harjoitusten joulukuussa 2000.

Onni Partasta näyttelevä Peltola on aiemmin kertonut olleensa kuukausia sairaalahoidossa epileptisten kohtauksen vuoksi.

Kilpailut

Uusimmat