Kuva: Antti Rastivo, Freezing Point Oy

Hollywood havittelee Sisu-ohjaaja Jalmari Helanderia - "Olen aika varovainen"

26.03.2023 17:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Helander kertoo Voice.fi:n haastattelussa muun muassa uransa pohjakosketuksesta, parhaasta saamastaan palautteesta, sekä elokuvan kaoottisimmasta kuvauspäivästä.

Jalmari Helanderin, 46, ohjaama toimintaelokuva Sisu sai ensi-iltansa 27. tammikuuta ja se räjäyttikin pankin heti ensi-iltaviikonloppunaan. Sisu keräsi Suomessa avausviikonloppunaan 27 594 katsojaa ja kyseinen tulos on parempi kuin yhdenkään viime vuonna ensi-iltansa saaneen kotimaisen elokuvan avaustulos. Elokuva sijoittuu Lapin erämaihin, jossa Aatami Korpi (Jorma Tommila) etsii kultaa. Korven osuttua kultasuoneen, rymistelee paikalle pian natsituhopartio, joka varastaa miehen kulta-aarteen. Tästä lähtee liikkeelle henkeäsalpaava takaa-ajo läpi tuhotun ja miinoitetun erämaan. Elokuvaa Tommilan rinnalla tähdittävät Aksel Hennie, Jack Doolan, Mimosa Willamo ja Onni Tommila.  

Helander on saavuttanut suuren suosion jo aiemmin ilmestyneillä elokuvillaan Rare Exports (2010), sekä Big Game (2014), mutta ohjaajan uutuus on osunut varsinaiseen kultasuoneen muutenkin kuin vain elokuvansa juonen tiimoilta. Sisu on kerännyt ylistystä eri elokuvafestivaaleilla ja siitä tuli ensimmäisiä suomalaisia elokuvia, jonka levitysoikeudet amerikkalainen studio Sony osti jo käsikirjoitusvaiheessa.  

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Helander kertoo Voice.fi:n haastattelussa positiivisen vastaanoton tuntuvan todella hyvältä, kun kyseessä oleva teos on juuri sitä, mitä Helander on jo pitkään halunnut tehdä. 

- Tämä tuntuu niin omalta ja kumartaa kaikelle sille, mihin olen alunperin elokuvissa ihastunut, Helander iloitsee. 

- Olen hyvin onnellinen. Sisu on kirjoitettu nopeasti ja niin, että ihan sama mitä kukaan miettii mistään. Jostain syystä se onnistui sillä tavalla, että heti käsikirjoituksen valmistuttua se herätti tosi positiivisen vastaanoton. En tiedä mitä tapahtui. 

Tie menestykseen ei kuitenkaan ole ollut itsestäänselvää. Ohjaaja kertoo olleensa hyvinkin syvissä vesissä ennen Sisun käsikirjoittamista, sillä koronapandemia vei mennessään yhden pitkään pöydällä olleen projektin. Lisäksi ison maailman tyyliin tehty Big Game kummitteli taustalla.  

- Koronapandemia kaatoi yhden elokuvan mitä olimme pitkään suunnitelleet ja siinä oli ollut kahdeksan vuoden tauko Big Gameen. Minulla oli ihan järjettömän paha fiilis kaikesta. Sellainen olo, että en tule tekemään enää ikinä mitään. Jostain sieltä myrkyllisistä liemistä nousi Sisun käsikirjoitus, ohjaaja taustoittaa. 

- Olen tullut vähän niinkuin takaisin. Silloin kun teimme Rare Exportsin, niin teimme aika nopeasti myös Big Gamen. Kaikki oli tosi isoa ja helvetin siistiä ja sitten siitä jostain syystä tuli rimakammo ja kaikkea ikävää. En luottanut oikein mihinkään mitä halusin tehdä. Kontrastina tähän kaikkeen, niin tämä tuntuu erityisen hyvältä, Helander kertoo.  

Ylistävä vastaanotto onkin palauttanut ohjaajan itsetunnon taas kohdilleen. 

- Nyt on sellainen fiilis, että nyt tiedän miten tämä tehdään.  

Monet odottavat innoissaan Helanderin seuraavaa siirtoa Sisun keräämän suitsutuksen jälkeen, mutta paineet seuraavan elokuvan menestyksestä eivät ole ainakaan vielä Helanderin mukaan nostaneet päätään.  

- En ole vielä siinä painekohdassa ja toivottavasti se ei tulekaan. Mulla on muutama aika hyvä idea mitä tässä pyörittelen, Helander vihjaa. 

(kuva: Antti Rastivo, Freezing Point Oy)

Sanoja ei tarvita, kun toiminta puhuu puolestaan 

Tommilan näyttelemä Aatami Korpi ei puhu eikä pukahda elokuvan aikana kuin vasta aivan viime minuuteilla. Rohkea tyylivalinta oli Helanderin mukaan olennainen osa elokuvan ideaa jo heti alusta lähtien. 

- Olen joutunut aiemmin käyttämään hirveästi energiaa siihen, että miten keksisin sellaisen idean, jossa puhuttaisiin englantia, kun haluan tehdä suomalaisia juttuja. Mutta mikä olisikaan suomalaisempaa kuin se, ettei puhuta mitään. Siitähän tulee silloin kansainvälistä samalla. 

- Olen harkinnut, että tekisin leffan, jossa kukaan ei puhuisi mitään. Se pakottaa ajattelemaan kuvan, äänien ja kaiken elokuvallisen kautta. Monet tv-sarjat alkavat olemaan sellaisia, että voisit vain kuunnella ne ja tiedät kyllä, mitä niissä tapahtuu, ohjaaja sanoo.

Helander kertookin saaneensa yhden parhaista palautteista juuri kyseisen tyylivalinnan tiimoilta. 

- Sain hienon kommentin yhdeltä syntymästään asti kuurolta naiselta, joka sanoi, että Sisu oli hänelle valtava elämys. Kuurona hänen oli tosi hienoa katsoa se elokuva, koska siinä näytettiin asioita ja hän tunsi vain sen jytinän, mikä siinä penkissä tuntui kun hän oli sitä katsomassa. Se oli ehkä mun suosikkipalaute, Helander kertoo. 

Helanderille oli alusta asti selvää, että karskiin pääosaan olisi olemassa vain yksi ja ainoa oikea näyttelijä: Jorma Tommila. Mitä jos Tommila ei kuitenkaan olisi suostunut ottamaan roolia vastaan syystä tai toisesta? Kuka olisi voinut olla toinen vaihtoehto? Toimittaja itse veikkaa Tommi Korpelaa

- Hän olisi varmasti ollut siinä kakkosena. Jorman kanssa minulla on pitkä historia ja Tommila on jostain syystä vähän pelottavamman oloinen äijä. Kun näet hänestä, että nyt häntä alkaa ärsyttää, niin siinä on jotain sellaista pitelemätöntä, Helander kuvailee Tommilan vaarallisen tuntuista olemusta. 

Kilpailut

Uusimmat