Kuva: AOP / Kimmo Brandt

Eva Wahlström valmistui taiteen maisteriksi - valtava urakka oli haasteita täynnä

29.03.2023 11:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

"Loppuraskauden aikana menetin tunnon käsistäni ja se oli paitsi hankalaa, myös pelottavaa. Mietin miten voisin olla muotoilija, jos en tunne asioita sormenpäilläni", Wahlström kirjoittaa julkaisussaan.

Ex-nyrkkeilijä Eva Wahlström, 42, on valmistunut taiteen maisteriksi kahdeksan opiskeluvuoden jälkeen. Wahlström kertoo olevansa todella onnellinen valmistumisestaan, sillä matka on sisältänyt myös paljon mutkia. 

"Opiskelin taidetta noin kahdeksan vuotta. Oli rikastuttavaa, opettavaista ja eheyttävää. Oli myös haastavaa, koska viisi ensimmäistä vuotta nyrkkeilin samalla ammatikseni. Pyöräilin aamukuudelta 15 km koulun viereiselle salille ja tein pääharjoituksen klo 07 ennen koulua", taiteilija kirjoittaa.

Myös ex-nyrkkeilijän esikoinen Leon tarvitsi tuolloin enemmän läsnäoloa kuin nyt ja kirjoittipa Wahlström myös kirjansa Rajoilla samoihin aikoihin. Ex-nyrkkeilijä oli aloittanut kirjan tekemisen jo ennen opiskelupaikkan nappaamista, joten yöt piti pyhittää kirjoittamiselle.

"Suoritin siis kandin tila- ja huonekalusuunnittelussa nyrkkeilyn ohella. Lopetettuani urani jatkoin opintojani Contemporary Designissa, joka haastoi ja rikastutti luovuuttani entistäkin enemmän. CoDe:n lähestymistapa muotoiluun on perinteistä muotoilutapaa laajempaa ja kokeellisempaa".

Kun Wahlström alkoi odottaa hänen ja kumppaninsa Niklas Räsäsen ensimmäistä yhteistä lasta Eliaa, lisäsi jatkuva raskauspahoinvointi vielä oman kapulansa rattaisiin.

"Maisterivaiheen aikana olin raskaana ja oksentelin päivittäin. Loppuraskauden aikana menetin tunnon käsistäni ja se oli paitsi hankalaa, myös pelottavaa. Mietin miten voisin olla muotoilija, jos en tunne asioita sormenpäilläni, eikä tavarat pysy käsissäni. Onneksi tunto palasi Elian synnyttyä. Lopputyöni kirjoitin taas lähinnä öisin koska päivät meni Elian tahdissa. En suosittele kenellekään, mutta oli pakko, kun opintoaikani oli loppumassa", Wahlström kertoo.

Haasteet jatkuivat prosessin viime metreille saakka. Wahlströmin tietokoneen kovalevy hajosi, kun taiteilija oli ehtinyt edistää lopputyötään jo puoli vuotta. Kun tekstin lisäksi hävisivät muistiinpanot, haastattelut ja valokuvat, oli Wahlström lähellä antaa periksi. Sitkeä ex-nyrkkeilijä ei kuitenkaan luovuttanut, vaan rutisti lopputyönsä valmiiksi ennen opiskeluajan loppumista.

"Lopputyöni "Boxning som konst" (Nyrkkeily taiteena) tutkii ihmisyyttä ja ihmisen tarpeita. Työ oli mulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä. Löysin vastauksia kysymyksiin, joita olen pyöritellyt parinkymmenen vuoden ajan. Työtä käännetään nyt suomeksi Teatterikorkeakouluun opetusmateriaaliksi. Aivan huikea juttu!", Wahlström iloitsee Aalto yliopiston tutkintotodistus kädessään.

Voit katsoa julkaisun alta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Mistä Eva Wahlström nauttii eniten uransa jälkeen? Ex-nyrkkeilijä kertoo omin sanoin

Lue myös: Eva Wahlström paljasti poikansa persoonallisen nimen

Kilpailut

Uusimmat