Kuva: AOP / Shutterstock

Elle Fanning ja Max Minghella ovat eronneet - "Olen toivoton romantikko"

05.04.2023 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Elle Fanning ja Max Minghella esiintyivät ensimmäisen kerran pariskuntana vuonna 2019.

Näyttelijä Elle Fanningin, 24, ja näyttelijä Max Minghellan, 37, suhde on tullut päätökseensä.

Fanning kertoo Harper's Bazaar UK -julkaisun tuoreessa haastattelussa eronneensa puolisostaan. Vaikka näyttelijä on juuri eronnut, kertoo Fanning uskovansa edelleen rakkauteen.

- Olen toivoton romantikko. Uskon rakkauteen ensisilmäyksellä. Sanokaa minua hulluksi, mutta uskon tuollaisiin asioihin, Fanning toteaa.

Näyttelijä kertoo haastattelussa toivovansa saavansa lapsia seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Fanning ja Minghella osallistuivat vielä viime joulukuussa yhdessä Babylon-elokuvan ensi-iltaan Los Angelesissa.

Hiljattain eronnut pariskunta tapasi ensimmäisen kerran toisensa vuonna 2018 Teen Spirit -elokuvan kuvauksissa. Minghella toimi elokuvan ohjaajana. Seuraavana vuonna Fanning kommentoi hänen ja Minghellan olevan hyviä ystäviä. Kaksikko esiintyi kuitenkin vuonna 2019 ensimmäisen kerran julkisesti pariskuntana Met-gaalan punaisella matolla.

Lue myös: Nokkela "korutoppi" varasti huomion punaisella matolla - onko erikoinen yläosa hitti vai huti?

Lue myös: Elle Fanning edusti erikoisessa asussa punaisella matolla - saman mekon voi pukea myös tosi roisisti

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat