Kuva: Emmi Moilanen

Sara ja Mikko Parikan luokse muutti suloinen koiranpentu - Sara kertoo, mitkä asiat vaikuttivat valintaan

16.05.2023 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Parikka julkaisi myös Instagram-sivullaan kuvan suloisesta Lakusta. Kuva on saanut tuhansia tykkäyksiä sekä kymmeniä ihastelevia kommentteja.

Sara ja Mikko Parikan luokse on muuttanut suloinen kääpiövillakoira Laku, joka saanut pariskunnan seuraajat ihastumaan.

Sara Parikka kertoo blogissaan, että Laku oli pentueensa pienin. 

"Hän oli pentueen pienin ja nyt painoa on vain 1,5kg, joten jännityksellä odotetaan minkä kokoiseksi poitsu kasvaa. Laku vaikuttaa oikein symppikseltä tyypiltä ja on jo nyt valloittanut meidät kaikki", Parikka kirjoittaa.

Parikka myös kertoo, millaisilla kriteereillä he etsivät koiraa. Yksi tärkeä ehto oli muun muassa se, että karvaa ei lähtisi. 

"Tutkin paljon rotuja ja päädyin uudestaan ja uudestaan villakoiraan. Meille tärkeäksi muodostui: ei allergisoi (tietty tämä ei päde aina) / ei lähde karvaa, suht pieni koko jotta lapset pystyy käyttämään ulkona, koulutettavuus ja se että koira tykkää olla perheen menossa mukana", Parikka jatkaa. 

Parikka julkaisi myös Instagram-sivullaan kuvan suloisesta Lakusta. Kuva on saanut tuhansia tykkäyksiä sekä kymmeniä ihastelevia kommentteja.

Näet Parikan julkaisun alta tai suoraan Parikan Instagram-sivulta.

Parikat tapasivat toisensa Salatut elämät -sarjan kuvauksissa. Heillä on kolme yhteistä lasta.

Lue myös: MTV: Sara Parikka muistelee, miksi hän lopetti Salatut elämät -sarjassa

Lue myös: Sara Parikka siirtyi suoraan lukiosta työelämään: "Aikoinaan kriiseilin tosi paljon"

Lähde: Sara Parikan blogi

Kilpailut

Uusimmat