Kuva: YouTube / Netflix

Aikuisille suunnattu animaatiosarja tulee päätökseensä - tekijänä Simpsonit-perheen luoja

03.08.2023 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Disenchantment-sarja sijoittuu kuvitteelliseen keskiaikaiseen Dreamland-kuningaskuntaan.

Vuonna 2018 Netflix julkaisi aikuisille suunnatun animaatiosarjan Disenchantment, jonka on luonut Matt Groening. Groening tunnetaan myös Simpsonit-sarjan "isänä", sillä hän on keksinyt sarjan päähahmot.

Disenchantment-sarja sijoittuu kuvitteelliseen keskiaikaiseen Dreamland-kuningaskuntaan, ja siinä seurataan erityisesti viinaan menevän nuoren prinsessan Beanin seikkailuja. Riehakas Bean aiheuttaa haltia- ja pirutovereineen kuninkaalle harmaita hiuksia erilaisilla tempauksillaan.

Nyt Netflix ilmoittaa, että sarjan viimeinen tuotantokausi julkaistaan 1. syyskuuta. Uusien jaksojen traileri on kerännyt paljon katselukertoja sekä kommentteja.

"Hienoa, että tämä loppuu Mattin omasta tahdosta eikä Netflixin",

"Tämä on loistava sarja. Toivottavasti uudetkin jaksot ovat mahtavia",

"Harmi kun sarja loppuu, mutta samalla saamme myös uusia Futurama-jaksoja", kommenteissa muun muassa todetaan. 

Näet trailerin alta tai tästä. 

Lue myös: Ryyppäävä prinsessa palaa Netflixiin - Simpsonien luojan uusin sarja saa jatkoa

Lue myös: Futurama palaa 10 vuoden tauon jälkeen - uudet jaksot katsottavissa myös Suomessa

Lue myös: Marvelin ennätyksiä rikkonut sarja jatkuu lokakuussa - trailerilla miljoonia katsojia

Kilpailut

Uusimmat