Kuva: AOP

Vantaan Käärijä-muraalin voittaja on selvillä

11.08.2023 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Voittajan valitsi Käärijä itse.

Vantaalle maalattavan Käärijä-muraalin voittaja on nyt selvillä. Valinnan voittajasta teki itse Käärijä, eli Jere Pöyhönen, 29. Voittajaksi valikoitui Viivi "Viv Magia" Vierisen, Juha Lahtisen ja Joonas "Koponee" Koposen suunnittelema teos.

Muraali tullaan sijoittamaan Tikkurilan Prisman sivuseinään. Muraalille varattu seinä on kiinteistön Orvokkitien puoleisessa julkisivussa. Teos on parhaiten nähtävissä Tikkuraitilta, tiedottaa Vantaan kaupunki.

Aiemmin elokuussa myös yleisö pääsi vaikuttamaan muraalin ulkoasuun. Kuun alussa se äänesti neljästä luonnoksesta kaksi kärkiehdokasta, joiden välillä lopullinen valinta tehtiin. Äänestyksessä annettiin lähes 23 500 ääntä.

– Teos käsittelee Käärijä-ilmiön räväkkyyttä sekä rohkeutta toteuttaa itseään valtavirran mieltymyksistä piittaamatta, voitokas taiteilijaryhmä kuvailee muraaliaan, taiteilijaryhmä kertoo teoksestaan tiedotteessa.

– Teoksen keskiössä on Jere Pöyhösen Käärijä-hahmo sille ominaisella ilmeellä, koko kansalle tutuksi tulleella vihreällä värimaailmalla sekä alkuperäisellä Käärijälle ominaisella keltaisella. Hahmoa kehystää Cha Cha Cha -kappaleessa kuultava lause ”Nyt lähden tanssimaan, niinku cha cha cha, enkä pelkääkään tätä maailmaa”. Lause rohkaisee kuulijaa vapautumaan huolistaan sekä ottamaan hetken itselleen. Se muistuttaa siitä, että omien pelkojen voittaminen on mahdollista.

Muraalin arvioitu aloitusaika on 18. elokuuta ja sen arvioidaan valmistuvan syyskuun loppupuolella.

Tällainen muraali maalataan Käärijän kunniaksi. (kuva: Vantaan kaupunki / Viivi "Viv Magia" Vierinen, Juha Lahtinen ja Joonas "Koponee" Koponen )

Lue myös: Käärijä-muraalin finalistit ovat selvillä

Lue myös: Käärijä lähtee Euroopan-kiertueelle

Lue myös: Maailmankuulu DJ teki remixin Käärijän Cha cha cha -kappaleesta - julkaistaan pian

Kilpailut

Uusimmat