Kuva: SF Studios

Katastrofi iskee pikkukaupunkiin - Peter Franzén tekee yhden päärooleista kansainvälisessä uutuuselokuvassa

03.09.2023 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvaa on kuvattu myös Suomessa.

Kiirunassa on tapahtumassa jotain uhkaavaa. Enää on epäselvää, milloin. Uutuuselokuva Kiiruna kertoo tarinan perheestä, joka joutuu kohtaamaan pelätyn katastrofin. 

Kiiruna on kansainvälinen yhteistuotanto, jonka toisessa pääosassa nähdään suomalainen Peter Franzén. Elokuvaa on myös osittain kuvattu Suomessa, kaivoskohtaukset ovat todellisuudessa peräisin Tampereelta. Muita rooleja esittävät muun muassa Tova Novotny, Kardo Razzazi, Tintin Poggats ja Felicia Maxime. Elokuvan budjetti on ollut yli kahdeksan miljoonaa euroa. 

Keskiössä on Novotnyn esittämä Friggan hahmo, joka yrittää tasapainoilla vaarallisessa työssään Kiirunavaaran kaivoksen turvallisuuspäällikkönä ja kolmiodraamassa Franzénin esittämän entisen aviomiehen sekä Razzazin esittämän uuden rakkaan välillä. Henkilökohtaiset ongelmat kuitenkin unohtuvat, kun maa alkaa järistä ja suuremmaksi murheeksi nousee maahan revennyt syvä kuilu, joka voi nielaista kaiken.

Kiiruna saa ensi-iltansa kautta maan 22. syyskuuta. Trailerin voit katsoa alta tai täältä

Lue myös: Aki Kaurismäen uutuuselokuva saa näyttävän esityksen myös ulkomailla

Lue myös: Kun Peter Franzén yritti saada kontaktin eläinnäyttelijään, päätyi hän erikoisen kommelluksen keskelle

Lue myös: Peter Franzén tähdittää ensi talvena erikoista elokuvaa - käsikirjoittamassa ollut Paula Vesala

Kilpailut

Uusimmat