Kuva: AOP / Shutterstock

Muistatko Bob Rossin, joka opetti kansaa maalaamaan? Taiteilijan teos myynnissä lähes 10 miljoonalla dollarilla

19.09.2023 10:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Bob Ross maalasi The Joy of Painting -ohjelmassa satoja teoksia.

Taiteilija Bob Ross muistetaan ikimuistoisesta The Joy of Painting -televisio-ohjelmastaan, jossa Ross maalasi jakson aikana taulun ja opetti samalla katsojia tekemään samoin.

Rossin luotsaamaa ohjelmaa esitettiin vuodesta 1983 aina vuoteen 1994 saakka.  The Joy of Paintingia tehtiin yhteensä yli 30 tuotantokautta ja 400 jaksoa.

Nyt aivan ihka Rossin aivan ensimmäisessä jaksossa maalaama A Walk in the Woods -teos on myynnissä 9,8 miljoonan dollarin hintaan. Teos on myynnissä minneapolisilaisessa taidegalleriassa.

Gallerian omistaja Ryan Nelson kertoo, ettei teoksen myynnillä ole kiire. Hän toivookin teoksen päätyvän lopulta museoon yleisön nähtäville.

- Se on korvaamaton, ainutlaatuinen teos, Nelsin kuvailee.

Nelsonin mukaan kiinnostus Rossin teoksia kohtaan on kasvanut viime vuosina sosiaalisen median myötä. Suoratoistopalvelu YouTubessa on katsottavissa kaikki The Joy of Painting -jaksot. Kaikki jaksot lähetettiin vuonna 2015 striimauspalvelu Twitchissä keräten yli 5 miljoonaa katsojaa.

Ross menehtyi vuonna 1995 sairastettuaan lymfoomaa, eli imusolmukesyöpää.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Kauppias osti väärennöksen 200:lla ja myi 200 000 eurolla - Kimmo Nokkonen jahtaa taiderikollisia

Lue myös: Miltä Disney-prinsessojen asut näyttäisivät vuonna 2021? Taiteilijan näkemykset ihastuttavat

Lähteet: Insider, TechCrunch

Kilpailut

Uusimmat