Kuva: Bauer Media

Maria luuli joutuneensa NRJ:n pilapuhelun kohteeksi - soittaja olikin poliisi ja tilanteesta rapsahti sakot

09.11.2023 15:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

NRJ:n Aamu lupautui kuittaamaan kuuntelijan saaman sakon.

NRJ:n Aamulla on tapana soittaa Perjantain pakkosoitto eli perinteinen pilapuhelu perjantaisin jollekin kuuntelijalle. Nyt pilan kohteeksi joutui Maria – tai näin hän luuli asian olevan. 

Maria oli ajanut muutama viikko sitten ylinopeuskameraan ja saanut siten kotiinsa asiasta kirjeen. Viime perjantaina poliisi soitti tuntemattomasta numerosta saakkoon liittyen. Maria kertoi poliisin sanoneen sakossa olevan jokin virhe ja ylinopeuden määrän olevan liian pieni.

– Siinä mulla alkoi sitten haista palaneen käry, kertoi Maria NRJ:n juontajille. 

Maria luuli kyseessä olevan NRJ:n pilapuhelu. 

– Mä sanoin, että sä et nyt käy näätimään ihan oikeasti, kertoi Maria sanoneensa poliiseille. 

Lopulta Maria löi luurin poliiseille korvaan odottaen NRJ:n aamun soittavan hänelle pian takaisin. Puhelu kyllä tuli, mutta se olikin jälleen virkavallalta. 

Marialle rapsautettiin tilanteesta 50 euron sakot muun muassa virkavallan halventamisesta. Maria kertoo myös alkuperäisen ylinopeussakon nousseen puolella. 

Tarina sai kuitenkin onnellisen päätöksen, sillä NRJ:n aamu lupautui kuittaamaan Marian sakon virkavallan halventamisesta. 

@nrjfinland

Historiallinen hetki kun NRJ Aamun takia kuulija oli saanut poliisit perään😅👮🏼🚨 #nrjfinland #nrjaamu @Niko Saarinen @Julianna Jokela

♬ alkuperäinen ääni - Radio NRJ Finland

Jos video ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Julianna Jokela ja Niko Saarinen säikähtivät kuuntelijan kummitustarinaa - "Olisin saanut paskahalvauksen"

Lue myös: Niko Saarinen kuuli vahingossa putoavansa Masked Singeristä ennen kuin asia julkistettiin - "Multa meinasi lähteä taju"

Lue myös: Niko Saarinen heitettiin ulos Apulannan bäkkäriltä - "Nöyrin persein lähdettiin kävelemään sieltä pois"

Kilpailut

Uusimmat