Kuva: AOP

Leonardo DiCaprio tienasi valtavan summan uutuuselokuvasta

13.11.2023 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kyseessä ei ole kuitenkaan näyttelijän uran suurin palkkio.

Oscar-palkittu näyttelijä Leonardo DiCaprio, 49, tähdittää uutta Killers of the Flower Moon -elokuvaa, jonka on ohjannut Martin Scorsese

Tuoreiden tietojen mukaan DiCaprio tienasi elokuvasta hulppean summan. Näyttelijän palkkio oli noin 40 miljoonaa dollaria, eli noin 37 miljoonaa euroa.

Kyseessä ei ole kuitenkaan suurin palkkio, joka DiCaprio on saanut elokuvasta. Inception-leffasta DiCaprio tienasi huimat 59 miljoonaa dollaria. 

Killers of the Flower Moon kertoo Osage-kansasta, jotka tulivat yhdessä yössä maailman rikkaimmiksi ihmisiksi öljyn ansiosta. Intiaanien vauraus houkutteli välittömästi valkoisia sekaantujia, jotka manipuloivat, kiristivät ja varastivat niin paljon Osagen omaisuutta kuin pystyivät. Myös murhia tapahtui. 

Tällä hetkellä Killers of the Flower Moon on kerännyt IMDB-elokuvasivustolla katsojilta yhteisarvosanaksi 8/10. 

Näet Killers of the Flower Moon -elokuvan trailerin alta tai tästä.

Lue myös: Leonardo DiCapriota ehdotettiin Batman-pahikseksi

Lue myös: Leonardo DiCaprio yhdistää jälleen voimansa huippuohjaajan kanssa - elokuva julki jo lokakuussa

Lähde: Fandomwire

Kilpailut

Uusimmat